From 1 - 10 / 34
  • Yhdyskuntarakenteen kuvaamista ja muutoksen seurantaa varten on kehitetty yhdyskuntarakenteen elementtejä kuvaavia aluejakoja. YKR-aluejaot on toteutettu yhdistelemällä 250 x 250 metrin ruutuja paikkatietomenetelmillä. Yhdistelyperusteina ovat mm. rakennustehokkuus, rakennusten käyttötarkoitus ja väestömäärä. YKR-aluejakoja ovat taajamat, kylät, pienkylät ja maaseudun harva asutus. YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus perustuu 250 m x 250 m ruudukkoon, jossa huomioidaan asukasluvun lisäksi rakennusten lukumäärä, kerrosala ja keskittyneisyys. Rajaus on sekä ajallisesti että alueellisesti vertailukelpoinen. Rajaus on hieman tiukempi kuin yleinen pohjoismainen taajamarajaus (vähintään 200 asukasta ja rakennusten välinen etäisyys alle 200m). Kylämäistä yhdyskuntarakennetta kuvaavan aluejaon tavoitteena on esittää taajamien ulkopuolisen haja-asutusalueen rakennus- ja asutustihentymät, jotka perustuvat vakituiseen asutukseen. Kylät on jaettu kahteen luokkaan, 20-39 asukkaan pienkylät sekä yli 39 asukkaan kylät. Harvaan maaseutuasutukseen kuuluvat ne alueet, jotka eivät kuulu taajamiin, kyliin eivätkä pienkyliin, mutta joissa on vähintään yksi asuttu rakennus (=väestöä) kilometrin säteellä. 100 % vettä sisältävät ruudut eivät kuulu tähän luokkaan. Aluejakoja on vuodesta 1980 lähtien viiden vuoden välein. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Aineisto käsittää asemakaavoitetun alueen ulkorajauksen vektorimuotoisena. Se kuvaa tilannetta 31.12.2014. Aineisto kattaa maankäyttö- ja rakennuslain sekä vuoteen 2000 asti voimassa olleen rakennuslain mukaiset asemakaavat, mutta ei ranta-asemakaavoja. Aineisto ei sisällä yksittäisten asemakaavojen rajauksia, vaan kunnan koko asemakaava-alueen ulkorajan. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Vaarallisia aineita voi joutua maantiekuljetusten yhteydessä ympäristöön esimerkiksi säiliöauton ulosajossa. Myös rautateillä säiliövaunun suistuminen raiteelta on mahdollista. Tällöin aineiden kulkeutuminen onnettomuuspaikan läheisyydessä riippuu merkittävästi ympäristön ominaisuuksista, kuten maaperän läpäisykyvystä, pohjaveden syvyystasosta maanpintaan nähden, maanpinnan viettosuunnista ja jyrkkyydestä sekä pintavesiuomien ja vesistöjen läheisyydestä. Liikennealueiden riskiluokituksessa kartoitetaan näitä maaston ominaisuuksia liikenneväylien välittömässä läheisyydessä. Riskiluokitus koostuu neljästä pääluokasta, joilla kullakin on edelleen kolme alaluokkaa. Alla on lyhyt kuvaus kunkin luokan edustamista olosuhteista ja likaantumisriskien kohdistumisesta ympäristössä. Käytetyt maaperäluokat A, B ja C määräytyvät alueen maalajin ja topografian mukaan. Riskiluokkaan A kuuluvat sora- ja hiekka-alueet, joiden ominaisuuksia ovat hyvä läpäisevyys ja heikko nesteiden pidättyvyys. Harjujen ja reunamuodostumien karkeat osat kuuluvat tähän luokkaan. Pohjaveden likaantumisriski on erityisesti AI-luokassa suuri. AIII-luokka edustaa pohjavesimuodostumien yhteysalueita, joilta voi tapahtua joko pohja- tai pintaveden virtausta pohjavesimuodostumaan. Esimerkiksi pohjavesialueisiin rajoittuvat kalliomäet voidaan luokitella AIII-luokkaan kuuluviksi. Raekooltaan hienohiekkaiset maat kuuluvat B-luokkaan. Tässä luokassa läpäisevyys on kohtalainen, ja maalajit pystyvät jonkin verran pidättämään nesteitä. Esimerkkialueita ovat pohjavesialueiden reuna-alueet ja hiekkaiset moreenit. Likaantumisriski kohdistuu pohjaveteen kuten A-luokassakin. A- ja B-alueilla I- ja II-luokan erottaa toisistaan pohjaveden pinnankorkeus. Jos pohjavesi on alle kuuden metrin syvyydellä maanpinnasta, alue kuuluu AI-luokkaan. Alueet, joilla pohjavesi on syvemmällä kuin kuusi metriä, kuuluvat AII-luokkaan. Tämä kuuteen metriin perustuva jako johtuu pohjaveden likaantumisen rajoittamiseksi käytettävän torjuntakaluston laadusta (matala- tai syvätekniikka). BIII-alueet ovat viettomaita, joten niihin kuuluu moreenialueiden lisäksi kalliomaita. BIII-alueilla maahan valuva neste kulkeutuu todennäköisesti vieton suuntaan ja likaantumisriski voi tällöin kohdistua esimerkiksi viettosuunnassa virtaavaan avovesiuomaan, pintavesistöön tai vedenottamoon. C-luokka on heikosti läpäisevien ja tiiviiden maiden luokka. Tähän kuuluvat myös turvemaat sekä keinotekoiset pohjat. CI-luokkaan kuuluvat yleensä pohjavesialueiden läheiset savimaat, joiden alla voi olla vettä johtavia kerroksia. CII-luokka on yleinen erityisesti taajama- ja moottoritiealueilla, sillä se sisältää keinotekoiset pohjat (liittymät, autoliikennealueet) ja loivasti viettävät tai tasaiset savi-, siltti- ja hienorakeiset moreenimaat. C-luokka edustaa ympäristön likaantumisen kannalta verrattain vähäriskisiä alueita; suurin riskitekijä on pohjaveden mahdollinen likaantuminen CI-alueilla. W-luokka poikkeaa muista pääluokista. Siihen kuuluvilla alueilla likaantumisriski kohdistuu pääasiassa pintavesiin. W-luokassa ympäristölle haitallisten aineiden kulkeutuminen voi olla hyvinkin nopeaa; haitta-aineet voivat joutua joko suoraan vesistöön tai päätyä sinne avouomassa virtaavan veden mukana. WII-luokka edustaa ”paljastunutta” pohjavettä, sillä tähän luokkaan kuuluvat erityisesti harjujen laskuojattomat pohjavesilammet. Riskiluokituksessa pyritään antamaan kullekin tieosuudelle vain yksi riskiluokka. Joissain tapauksissa on kuitenkin perusteltua esittää samalla tieosuudella kaksi rinnakkaista luokkaa. Esimerkkitapauksia ovat mm. pohjavesialueet, joilla esiintyy avouomassa virtaavaa vettä. Olosuhteista riippuen likaantumisriski voi kohdistua joko pohjaveteen, pintaveteen tai molempiin. Jos maaperän läpäisykyky on esimerkiksi roudan tai hyvin suuren nestemäärän johdosta pienentynyt, pintaveden likaantuminen voi olla merkittävämpi riskitekijä kuin pohjaveden likaantuminen. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Ranta10 on topologisesti eheä Suomen vesistöjä kuvaava paikkatietoaineisto. Aineisto pohjautuu Maanmittauslaitoksen maastotietokannan vuosien 2000-2008 aineistoon (1:5 000-1:10 000). Maastotietokannan vesiin sisältyvistä kohteista mukaan on otettu järvet, lammet ja yli 2 m leveät joet (yli 5 m leveät joet tallennetaan alueina). Aineisto on uudelleen luokiteltu ja topologialtaan tarkistettu SYKEssä. Aineiston pohjalta on SYKEssä luotu uomia kuvaava verkosto, jonka verkostomainen rakenne on tuotettu lisäämällä viivamaisiin jokiin aluemaisten jokien keskilinjat sekä järvien ylitykset ns. pseudouomilla. Aineistoon on lisätty myös järvi- ja uomatunnukset. Uomaverkosto kattaa kaikki vähintään yli 10 km2 yläpuolisen valuma-alueen omaavat uomat. Lisäksi uomaverkosto sisältää myös vesienhoidollisesti merkittäviä alle 10km2 yläpuolisen valuma-alueen omaavia uomia. Uoma vaihtuu toiseksi uomaksi aina uomaverkostoon kuuluvien uomien yhtymäkohdassa sekä järven ja joen yhtymäkohdassa. Uomaverkosto on rakennettu siten, että kaikki siihen kuuluvat osat liittyvät topologiset yhteen ja omaavat oikean virtaussuunnan ja sitä voidaan käyttää erilaisiin verkosto-analyyseihin. Uomien välisiä topologia suhteita kuvaavat tiedot on tallennettu erillisiin tauluihin. Uomille on lisäksi laskettu muita paikantavia ja fysiograafisia tietoja. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Sisävesien (järvet, joet) syvyysaineisto perustuu pääosin ympäristöhallinnon tekemiin syvyysluotauksiin. Luotauspisteaineistosta on SYKEssä johdettu syvyyskäyrät ja -alueet sekä järven maksimisyvyyspisteaineistot. Järvien luotaus- ja maksimisyvyyspisteisiin sekä syvyysalueisiin on yhdistetty fysiografiatietoja SYKEn ylläpitämästä järvirekisteristä. Nämä syvyyskäyrät toimitetaan Maanmittauslaitokseen, jossa ne tallennetaan osaksi maastotietokantaa ja edelleen julkaistaan maastokartoista. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Valtakunnallisessa yhdyskuntarakenteen seurannassa (YKR) kaupunkiseutu muodostuu suurimpien kaupunkikeskusten keskustaajamasta, siihen fyysisesti ja toiminnallisesti tiiviisti liittyvistä lähitaajamista sekä näitä ympäröivästä lievealueesta, joka on haja-asutusaluetta. Kaikkiaan Suomessa kaupunkiseutuja on 34, joista kolme on niin sanottuja kaksoiskaupunkeja. Keskustaajamia ovat sellaiset taajamat, joissa väestömäärä on yli 15 000 ja taajama ei ole kaupunkiseudun lähitaajama. Kaksoiskaupungit muodostuvat sellaisista keskustaajamista, joiden reunat ovat alle viiden kilometrin päässä toisistaan ja jotka ovat väestömäärältään samaa kokoluokkaa. Lähitaajama kuuluu kaupunkiseutuun aina siinä tapauksessa jos etäisyys keskustaajaman reunaan on enintään kolme kilometriä. Lähitaajama kuuluu kaupunkiseutuun myös siinä tapauksessa, jos se on yli kolmen kilometrin päässä keskustaajamasta, mutta sen työllisistä yli 20 % käy töissä keskustaajamassa ja lähitaajaman ja keskustaajaman välillä on yhtenäinen alue, jossa talotiheys yhden kilometrin säteellä on yli 45 ja lähitaajaman reuna on alle 40 kilometrin päässä keskustaajaman toiminnallisesta keskipisteestä. Lähitaajaman ja keskustaajaman välillä on oltava myös suora tieyhteys. Lähitaajama voi kuulua ainoastaan yhteen kaupunkiseutuun ja ristiriitatilanteessa taajama katsotaan kuuluvaksi suurempaan kaupunkiseutuun. Lievealue on kaupunkiseuduille muodostuva yhtenäinen alue, joka ulottuu viiden kilometrin päähän keskustaajaman ulkoreunasta ja kolmen kilometrin päähän kaupunkiseudun lähitaajaman ulkoreunasta. Lievealueeseen eivät kuulu vesistöt, Suomen rajojen ulkopuoliset alueet eivätkä kaupunkiseutujen ulkopuoliset taajama-alueet. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Paikkatietoaineisto sisältää maa- ja metsätalousministeriön 20.12.2018 nimeämät vesistö- ja meritulvien merkittävät tulvariskialueet. Alueiden rajauksissa on otettu huomioon tulvakartoituksen tarpeet. Merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen tapahtui tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella. Arvioinnin tekivät vesistö- ja meritulvien osalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset). Kunnat arvioivat hulevesistä eli sade- ja sulamisvesistä aiheutuvat tulvariskit taajamissa. Kunnat eivät nimenneet merkittäviä hulevesitulvariskialueita. Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otettiin huomioon tulvien todennäköisyys sekä niistä mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset. Tulvariskien alustava arviointi tehtiin ja merkittävät tulvariskialueet nimettiin vuonna 2010 voimaan tulleen tulvariskilain mukaisesti. Vesistö- ja meritulvien merkittävien tulvariskialueiden lisäksi ELY-keskukset ovat tunnistaneet myös muita tulvariskialueita, joilla vesistötulvasta ei arvioida aiheutuvan yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia. Näistä laaditaan rajaukset ennen mahdollisten jatkotoimenpiteiden suunnittelua alueille. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0). Aineistosta on julkaistu INSPIRE-tietotuote.

  • Euroopan unioni pyrkii pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden kadon alueellaan. Yksi tärkeimmistä keinoista päästä tavoitteeseen on Natura 2000 -verkosto. Verkosto turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Tällaisia luontotyyppejä on Euroopassa noin 200 ja lajeja noin 700. EU:n jäsenmaat ehdottavat alueitaan Natura 2000 -verkostoon. Näitä luontodirektiivin (direktiivi 92/43/ETY) mukaisia alueita kutsutaan SCI-alueiksi. Lopullisen päätöksen verkostosta tekee Euroopan komissio. Päätöksen jälkeen jäsenmaa määrittelee verkostoon otetut alueet erityisten suojelutoimien alueiksi (SAC-alueiksi). Niillä toteutetaan kyseisten luontotyyppien ja lajien kannalta tärkeitä suojelutoimenpiteitä. Lisäksi verkostoon kuuluu lintudirektiivin (direktiivi 2009/147/EY) mukaisia erityisiä suojelualueita (SPA-alueet), jotka jäsenmaat valitsevat itse ja ilmoittavat komissiolle. Kohteiden suojelu perustuu Euroopan yhteisön luonto- ja lintudirektiiveihin, kohteiden suojeluperusteista käytetään seuraavia lyhenteitä: SPA = Special Protection Areas, Lintudirektiivin mukaiset erityiset suojelualueet SAC= Special Areas of Conservation, Erityisen suojelutoimien alue luontodirektiivin mukaisesti SCI = Sites of Community Importance, Jäsenvaltion ehdotus luontodirektiivin perusteella suojeltavaksi alueeksi. Natura2000- paikkatietokanta sisältää Suomen Natura2000-verkoston kohteet sekä lisäksi syyskuussa 2016 kuultavana olleet täydennyskohteet (Ehdotus Suomen Natura 2000-verkostoehdotuksen täydentämisestä).Nämä täydennyskohteet on hyväksytty osaksi Suomen Natura2000 verkostoa Valtioneuvoston päätöksellä 5.12.2018. Paikkatietoaineistossa on omana tasonaan SPA- kohteet, SAC-kohteet ja SCI-kohteet. SAC-kohteet ovat geometrialtaan joko aluemaisia, viivamaisia tai molempia (ns. jokikohteet). Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Paineet moreenimuodostumien taloudelliseen hyödyntämiseen ovat kasvamassa harjujen soravarojen vähetessä. Moreenimuodostumilla on kuitenkin taloudellisen merkityksen lisäksi myös muun muassa luonnon- ja maisemansuojelullista merkitystä. Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat -selvityksen mukaan Manner-Suomessa on yli 600 luonnonsuojelun ja maiseman kannalta valtakunnallisesti arvokasta moreenimuodostumaa, joista 23:lla on myös kansainvälistä arvoa. Selvitys hyödyttää maa-ainesten ottamisluvan hakijoita, joiden on maa-aineslupia hakiessaan esitettävä hankkeen ympäristövaikutuksia koskevat selvitykset. Se auttaa myös kuntia, joiden on lupia antaessaan varmistettava, ettei hankkeesta aiheudu laissa määriteltyjä vahingollisia ympäristövaikutuksia (Mäkinen ym. 2007). Selvityksen ovat tehneet Geologian tutkimuskeskus (GTK) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ympäristöministeriön toimeksiannosta. Selvitykseen valituista 2 500 kohteesta tarkistettiin maastossa 1369 muodostumaa, joista 607 arvioitiin valtakunnallisesti arvokkaiksi. Valtakunnallisesti arvokkaiden kohteiden yhteispinta-ala on noin 57 300 hehtaaria, joka on noin 1,2 % Suomen moreenimuodostumien kokonaispinta-alasta. Moreenimuodostumat on tässä tutkimuksessa arvotettu niiden geologisten, maisemallisten ja biologisten ominaisuuksien perusteella. Arvotus on tehty koko maasta Ahvenanmaata, saaria ja luonnonsuojelualueita lukuun ottamatta. Selvitys palvelee ensisijaisesti maa-aineslain mukaista lupaharkintaa ja alueiden käytön suunnittelua. Moreenimuodostumat onkin selvityksessä arvotettu maa-aineslain ympäristökriteerien perusteella, joissa on otettu huomioon erityisesti geologiset, biologiset ja maisemalliset arvot. Selvitys ei ole suojeluohjelma, eikä sillä ole suoraan lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Rajoitusalueita ovat maastoliikennelain ja vesiliikennelain nojalla asetetut liikennerajoitukset. Rajoituspäätöksiä ovat antaneet aiemmin vanhat lääninhallitukset (vuoteen 1995 saakka), vapaakunnat (vuosina 1989-1996) ja vuodesta 1995 lähtien alueelliset ympäristökeskukset (nykyiset ELY-keskukset). Merenkulkulaitoksen ylläpitämiä yleisiä kulkuväyliä koskevia rajoituksia ovat tehneet vuoteen 1994 asti lääninhallitukset, vuodesta 1995 kesäkuun loppuun 1996 alueelliset ympäristökeskukset (nykyiset ELY-keskukset) ja sen jälkeen Merenkulkulaitoksen merenkulkupiirit. Aineisto koostuu maasto- ja vesiliikenteen rajoitusalueista. Alueiden rajausten lisäksi aineistot sisältävät tietoa itse päätöksistä ja niiden sisältämistä rajoituksista. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0). Väylärajoituksia koskevan paikkatietoaineiston ylläpitovastuu on Liikennevirastolla, joka vastaa myös aineiston jakelusta.