Suomen EU:n uimavesidirektiivin asettamat kävijämääräkriteerit ylittävät uimarannat vuodesta 2006 alkaen. Uimarannat on luokiteltu aineistossa entisiin, olemassaoleviin ja uusiin (ko. vuonna). Aineisto on alunperin saatu Kansanterveyslaitokselta (KTL), mutta sitä on korjattu SYKEssä ja aluekeskuksissa. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Aineisto käsittää vanhan rakennuslain mukaisesti vahvistetut yleiskaavat. Siten aineisto kattaa ennen vuotta 2000 kunnanvaltuustojen hyväksymät yleiskaavat siltä osin, kuin niiden alueet on alistettu vahvistettaviksi ja ne ovat tulleet voimaan. Valitusprosessien keston takia aineiston viimeinen yleiskaava vahvistui huhtikuun lopussa 2006. Aineisto sisältää yksittäisten yleiskaavojen vahvistettujen alueiden ulkorajaukset vektorimuotoisena. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Kerrostaloalueet, pientaloalueet ja harva pientaloasutus muodostavat yhdessä asuinaluerajauksen. Rajaus on tehty SYKEssä ja se kuvaa taajamien sisällä sijaitsevia asuttuja alueita v. 2010. Asuinaluerajaus on tehty yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmään (YKR) tuotettujen Tilastokeskuksen 250 m x 250 m tilastoruutujen pohjalta. Taajamarajauksena on käytetty SYKEssä tehtyä YKR:n taajamarajausta. Asuinaluerajauksessa huomioidaan rakennusten määrä, kerrosala, talotyyppi ja aluetehokkuus. Asuinalueisiin sisältyvät kaikki 250 m * 250 m ruudut, joissa asuminen on pääasiallista toimintaa. Rajauksen ulkopuolelle jäävät ruudut, joissa esim. teollisuus-, toimisto- tai liikerakennusten kerrosalan osuus on suuri, vaikka niissä olisi myös asuinrakennuksia. Kerros- ja pientaloalueet on jaettu sen mukaan, miten kerrosala jakautuu talotyypeittäin. Harvaa pientaloasutusta ovat ruudut, joissa aluetehokkuus on alle 0,02. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Euroopan unioni pyrkii pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden kadon alueellaan. Yksi tärkeimmistä keinoista päästä tavoitteeseen on Natura 2000 -verkosto. Verkosto turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Tällaisia luontotyyppejä on Euroopassa noin 200 ja lajeja noin 700. EU:n jäsenmaat ehdottavat alueitaan Natura 2000 -verkostoon. Näitä luontodirektiivin (direktiivi 92/43/ETY) mukaisia alueita kutsutaan SCI-alueiksi. Lopullisen päätöksen verkostosta tekee Euroopan komissio. Päätöksen jälkeen jäsenmaa määrittelee verkostoon otetut alueet erityisten suojelutoimien alueiksi (SAC-alueiksi). Niillä toteutetaan kyseisten luontotyyppien ja lajien kannalta tärkeitä suojelutoimenpiteitä. Lisäksi verkostoon kuuluu lintudirektiivin (direktiivi 2009/147/EY) mukaisia erityisiä suojelualueita (SPA-alueet), jotka jäsenmaat valitsevat itse ja ilmoittavat komissiolle. Kohteiden suojelu perustuu Euroopan yhteisön luonto- ja lintudirektiiveihin, kohteiden suojeluperusteista käytetään seuraavia lyhenteitä: SPA = Special Protection Areas, Lintudirektiivin mukaiset erityiset suojelualueet SAC= Special Areas of Conservation, Erityisen suojelutoimien alue luontodirektiivin mukaisesti SCI = Sites of Community Importance, Jäsenvaltion ehdotus luontodirektiivin perusteella suojeltavaksi alueeksi. Natura2000- paikkatietokanta sisältää Suomen Natura2000-verkoston kohteet sekä lisäksi syyskuussa 2016 kuultavana olleet täydennyskohteet (Ehdotus Suomen Natura 2000-verkostoehdotuksen täydentämisestä).Nämä täydennyskohteet on hyväksytty osaksi Suomen Natura2000 verkostoa Valtioneuvoston päätöksellä 5.12.2018. Paikkatietoaineistossa on omana tasonaan SPA- kohteet, SAC-kohteet ja SCI-kohteet. SAC-kohteet ovat geometrialtaan joko aluemaisia, viivamaisia tai molempia (ns. jokikohteet). Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Tämä aineisto sisältää Suomen päävesistöalueet, valuma-aluejaon sekä purkupisteet. Hierarkinen valuma-aluejako sisältää enimmillään 3 jakovaihetta. Valuma-aluejaon hierarkisuutta voidaan kuvata käyttämällä aineistoon liittyviä valuma-alueiden reunaviivoja sekä valuma-aluetunnusta. Päävesistöalueita on 74 kappaletta, niiden pinta-ala on yli 200 km2 ja numerointi alkaa Laatokkaan laskevista vesistöalueista ja kiertää rannikkoalueet myötäpäivään päättyen Vienan mereen laskeviin vesistöihin. Kussakin osajaossa aina kolmanteen jakovaiheeseen asti on käsiteltävä alue jaettu enintään 9 osa-alueeseen, jolloin yhdellä vesistöalueella on enintään 729 osa-aluetta. Näin on tehty päävesistöalueen koon ollessa yli 10 000 km2. Kooltaan 1 000-10 000 km2 suuruiset päävesistöalueet on jaettu kahteen jakovaiheeseen, jolloin osa-alueita on vesistöalueella enintään 81 kappaletta. Alle 1 000 km2 suuruiset päävesistöalueet on jaettu enimmillään yhdeksään osa-alueeseen. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Rajoitusalueita ovat maastoliikennelain ja vesiliikennelain nojalla asetetut liikennerajoitukset. Rajoituspäätöksiä ovat antaneet aiemmin vanhat lääninhallitukset (vuoteen 1995 saakka), vapaakunnat (vuosina 1989-1996) ja vuodesta 1995 lähtien alueelliset ympäristökeskukset (nykyiset ELY-keskukset). Merenkulkulaitoksen ylläpitämiä yleisiä kulkuväyliä koskevia rajoituksia ovat tehneet vuoteen 1994 asti lääninhallitukset, vuodesta 1995 kesäkuun loppuun 1996 alueelliset ympäristökeskukset (nykyiset ELY-keskukset) ja sen jälkeen Merenkulkulaitoksen merenkulkupiirit. Aineisto koostuu maasto- ja vesiliikenteen rajoitusalueista. Alueiden rajausten lisäksi aineistot sisältävät tietoa itse päätöksistä ja niiden sisältämistä rajoituksista. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0). Väylärajoituksia koskevan paikkatietoaineiston ylläpitovastuu on Liikennevirastolla, joka vastaa myös aineiston jakelusta.

Sisävesien (järvet, joet) syvyysaineisto perustuu pääosin ympäristöhallinnon tekemiin syvyysluotauksiin. Luotauspisteaineistosta on SYKEssä johdettu syvyyskäyrät ja -alueet sekä järven maksimisyvyyspisteaineistot. Järvien luotaus- ja maksimisyvyyspisteisiin sekä syvyysalueisiin on yhdistetty fysiografiatietoja SYKEn ylläpitämästä järvirekisteristä. Nämä syvyyskäyrät toimitetaan Maanmittauslaitokseen, jossa ne tallennetaan osaksi maastotietokantaa ja edelleen julkaistaan maastokartoista. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Paineet moreenimuodostumien taloudelliseen hyödyntämiseen ovat kasvamassa harjujen soravarojen vähetessä. Moreenimuodostumilla on kuitenkin taloudellisen merkityksen lisäksi myös muun muassa luonnon- ja maisemansuojelullista merkitystä. Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat -selvityksen mukaan Manner-Suomessa on yli 600 luonnonsuojelun ja maiseman kannalta valtakunnallisesti arvokasta moreenimuodostumaa, joista 23:lla on myös kansainvälistä arvoa. Selvitys hyödyttää maa-ainesten ottamisluvan hakijoita, joiden on maa-aineslupia hakiessaan esitettävä hankkeen ympäristövaikutuksia koskevat selvitykset. Se auttaa myös kuntia, joiden on lupia antaessaan varmistettava, ettei hankkeesta aiheudu laissa määriteltyjä vahingollisia ympäristövaikutuksia (Mäkinen ym. 2007). Selvityksen ovat tehneet Geologian tutkimuskeskus (GTK) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ympäristöministeriön toimeksiannosta. Selvitykseen valituista 2 500 kohteesta tarkistettiin maastossa 1369 muodostumaa, joista 607 arvioitiin valtakunnallisesti arvokkaiksi. Valtakunnallisesti arvokkaiden kohteiden yhteispinta-ala on noin 57 300 hehtaaria, joka on noin 1,2 % Suomen moreenimuodostumien kokonaispinta-alasta. Moreenimuodostumat on tässä tutkimuksessa arvotettu niiden geologisten, maisemallisten ja biologisten ominaisuuksien perusteella. Arvotus on tehty koko maasta Ahvenanmaata, saaria ja luonnonsuojelualueita lukuun ottamatta. Selvitys palvelee ensisijaisesti maa-aineslain mukaista lupaharkintaa ja alueiden käytön suunnittelua. Moreenimuodostumat onkin selvityksessä arvotettu maa-aineslain ympäristökriteerien perusteella, joissa on otettu huomioon erityisesti geologiset, biologiset ja maisemalliset arvot. Selvitys ei ole suojeluohjelma, eikä sillä ole suoraan lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaiset vesienhoitoalueet Suomessa. Suomessa vesipuitedirektiivi on toimeenpantu keskeisiltä osin lailla vesienhoidon järjestämisestä eli vesienhoitolailla (N:o 1299, annettu 30.12.2004, voimaantulo 31.12.2004) sekä valtioneuvoston asetuksella vesienhoitoalueista (N:o 1303, annettu 30.12.2004, voimaantulo 1.1.2005). Suomen vesienhoitoalueet ovat 1) Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue, 2) Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue, 3) Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalue sekä 4) Kemijoen vesienhoitoalue. Lisäksi Ruotsin kanssa muodostetaan kansainvälinen vesienhoitoalue Tornionjoen vesistöalueelle ja Norjan kanssa Tenon, Näätämöjoen ja Paatsjoen vesistöalueille. Vesienhoitolain täytäntöönpanon tehtävistä huolehtivat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Ahvenanmaan maakunta muodostaa oman vesienhoitoalueensa ja siellä vesipuitedirektiivin toimeenpano pohjautuu Ahvenanmaan maakunnan omaan lainsäädäntöön. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).