From 1 - 10 / 41
  • Kerrostaloalueet, pientaloalueet ja harva pientaloasutus muodostavat yhdessä asuinaluerajauksen. Rajaus on tehty SYKEssä ja se kuvaa taajamien sisällä sijaitsevia asuttuja alueita v. 2010. Asuinaluerajaus on tehty yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmään (YKR) tuotettujen Tilastokeskuksen 250 m x 250 m tilastoruutujen pohjalta. Taajamarajauksena on käytetty SYKEssä tehtyä YKR:n taajamarajausta. Asuinaluerajauksessa huomioidaan rakennusten määrä, kerrosala, talotyyppi ja aluetehokkuus. Asuinalueisiin sisältyvät kaikki 250 m * 250 m ruudut, joissa asuminen on pääasiallista toimintaa. Rajauksen ulkopuolelle jäävät ruudut, joissa esim. teollisuus-, toimisto- tai liikerakennusten kerrosalan osuus on suuri, vaikka niissä olisi myös asuinrakennuksia. Kerros- ja pientaloalueet on jaettu sen mukaan, miten kerrosala jakautuu talotyypeittäin. Harvaa pientaloasutusta ovat ruudut, joissa aluetehokkuus on alle 0,02. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Yhdyskuntarakenteen kuvaamista ja muutoksen seurantaa varten on kehitetty yhdyskuntarakenteen elementtejä kuvaavia aluejakoja. YKR-aluejaot on toteutettu yhdistelemällä 250 x 250 metrin ruutuja paikkatietomenetelmillä. Yhdistelyperusteina ovat mm. rakennustehokkuus, rakennusten käyttötarkoitus ja väestömäärä. YKR-aluejakoja ovat taajamat, kylät, pienkylät ja maaseudun harva asutus. YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus perustuu 250 m x 250 m ruudukkoon, jossa huomioidaan asukasluvun lisäksi rakennusten lukumäärä, kerrosala ja keskittyneisyys. Rajaus on sekä ajallisesti että alueellisesti vertailukelpoinen. Rajaus on hieman tiukempi kuin yleinen pohjoismainen taajamarajaus (vähintään 200 asukasta ja rakennusten välinen etäisyys alle 200m). Kylämäistä yhdyskuntarakennetta kuvaavan aluejaon tavoitteena on esittää taajamien ulkopuolisen haja-asutusalueen rakennus- ja asutustihentymät, jotka perustuvat vakituiseen asutukseen. Kylät on jaettu kahteen luokkaan, 20-39 asukkaan pienkylät sekä yli 39 asukkaan kylät. Harvaan maaseutuasutukseen kuuluvat ne alueet, jotka eivät kuulu taajamiin, kyliin eivätkä pienkyliin, mutta joissa on vähintään yksi asuttu rakennus (=väestöä) kilometrin säteellä. 100 % vettä sisältävät ruudut eivät kuulu tähän luokkaan. Aluejakoja on vuodesta 1980 lähtien viiden vuoden välein. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Aineisto käsittää asemakaavoitetun alueen ulkorajauksen vektorimuotoisena. Se kuvaa tilannetta 31.12.2014. Aineisto kattaa maankäyttö- ja rakennuslain sekä vuoteen 2000 asti voimassa olleen rakennuslain mukaiset asemakaavat, mutta ei ranta-asemakaavoja. Aineisto ei sisällä yksittäisten asemakaavojen rajauksia, vaan kunnan koko asemakaava-alueen ulkorajan. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Aineisto sisältää vahvistettujen maakuntakaavojen aluevarauksia, kohdemerkintöjä, osa-alueita ja viivamaisia liikennemerkintöjä. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Vaarallisia aineita voi joutua maantiekuljetusten yhteydessä ympäristöön esimerkiksi säiliöauton ulosajossa. Myös rautateillä säiliövaunun suistuminen raiteelta on mahdollista. Tällöin aineiden kulkeutuminen onnettomuuspaikan läheisyydessä riippuu merkittävästi ympäristön ominaisuuksista, kuten maaperän läpäisykyvystä, pohjaveden syvyystasosta maanpintaan nähden, maanpinnan viettosuunnista ja jyrkkyydestä sekä pintavesiuomien ja vesistöjen läheisyydestä. Liikennealueiden riskiluokituksessa kartoitetaan näitä maaston ominaisuuksia liikenneväylien välittömässä läheisyydessä. Riskiluokitus koostuu neljästä pääluokasta, joilla kullakin on edelleen kolme alaluokkaa. Alla on lyhyt kuvaus kunkin luokan edustamista olosuhteista ja likaantumisriskien kohdistumisesta ympäristössä. Käytetyt maaperäluokat A, B ja C määräytyvät alueen maalajin ja topografian mukaan. Riskiluokkaan A kuuluvat sora- ja hiekka-alueet, joiden ominaisuuksia ovat hyvä läpäisevyys ja heikko nesteiden pidättyvyys. Harjujen ja reunamuodostumien karkeat osat kuuluvat tähän luokkaan. Pohjaveden likaantumisriski on erityisesti AI-luokassa suuri. AIII-luokka edustaa pohjavesimuodostumien yhteysalueita, joilta voi tapahtua joko pohja- tai pintaveden virtausta pohjavesimuodostumaan. Esimerkiksi pohjavesialueisiin rajoittuvat kalliomäet voidaan luokitella AIII-luokkaan kuuluviksi. Raekooltaan hienohiekkaiset maat kuuluvat B-luokkaan. Tässä luokassa läpäisevyys on kohtalainen, ja maalajit pystyvät jonkin verran pidättämään nesteitä. Esimerkkialueita ovat pohjavesialueiden reuna-alueet ja hiekkaiset moreenit. Likaantumisriski kohdistuu pohjaveteen kuten A-luokassakin. A- ja B-alueilla I- ja II-luokan erottaa toisistaan pohjaveden pinnankorkeus. Jos pohjavesi on alle kuuden metrin syvyydellä maanpinnasta, alue kuuluu AI-luokkaan. Alueet, joilla pohjavesi on syvemmällä kuin kuusi metriä, kuuluvat AII-luokkaan. Tämä kuuteen metriin perustuva jako johtuu pohjaveden likaantumisen rajoittamiseksi käytettävän torjuntakaluston laadusta (matala- tai syvätekniikka). BIII-alueet ovat viettomaita, joten niihin kuuluu moreenialueiden lisäksi kalliomaita. BIII-alueilla maahan valuva neste kulkeutuu todennäköisesti vieton suuntaan ja likaantumisriski voi tällöin kohdistua esimerkiksi viettosuunnassa virtaavaan avovesiuomaan, pintavesistöön tai vedenottamoon. C-luokka on heikosti läpäisevien ja tiiviiden maiden luokka. Tähän kuuluvat myös turvemaat sekä keinotekoiset pohjat. CI-luokkaan kuuluvat yleensä pohjavesialueiden läheiset savimaat, joiden alla voi olla vettä johtavia kerroksia. CII-luokka on yleinen erityisesti taajama- ja moottoritiealueilla, sillä se sisältää keinotekoiset pohjat (liittymät, autoliikennealueet) ja loivasti viettävät tai tasaiset savi-, siltti- ja hienorakeiset moreenimaat. C-luokka edustaa ympäristön likaantumisen kannalta verrattain vähäriskisiä alueita; suurin riskitekijä on pohjaveden mahdollinen likaantuminen CI-alueilla. W-luokka poikkeaa muista pääluokista. Siihen kuuluvilla alueilla likaantumisriski kohdistuu pääasiassa pintavesiin. W-luokassa ympäristölle haitallisten aineiden kulkeutuminen voi olla hyvinkin nopeaa; haitta-aineet voivat joutua joko suoraan vesistöön tai päätyä sinne avouomassa virtaavan veden mukana. WII-luokka edustaa ”paljastunutta” pohjavettä, sillä tähän luokkaan kuuluvat erityisesti harjujen laskuojattomat pohjavesilammet. Riskiluokituksessa pyritään antamaan kullekin tieosuudelle vain yksi riskiluokka. Joissain tapauksissa on kuitenkin perusteltua esittää samalla tieosuudella kaksi rinnakkaista luokkaa. Esimerkkitapauksia ovat mm. pohjavesialueet, joilla esiintyy avouomassa virtaavaa vettä. Olosuhteista riippuen likaantumisriski voi kohdistua joko pohjaveteen, pintaveteen tai molempiin. Jos maaperän läpäisykyky on esimerkiksi roudan tai hyvin suuren nestemäärän johdosta pienentynyt, pintaveden likaantuminen voi olla merkittävämpi riskitekijä kuin pohjaveden likaantuminen. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Valtakunnalliset luonnonsuojeluohjelmat ovat valtioneuvoston hyväksymiä periaatepäätöksiä. Suojeluohjelmat on rajattu pääosin ohjeellisesti ja kukin kohde rajataan lopullisesti maastossa siinä vaiheessa, kun luonnonsuojelualue perustetaan. Suojeluohjelmapaikkatietokanta on poikkileikkaustilanteen mukainen eli se sisältää kulloisenkin päätöksen mukaiset rajaukset. Aineistosta ei poisteta alueita, vaikka niistä perustetaan varsinaisia suojelualueita. Aineisto sisältää seuraavat suojeluohjelmakokonaisuudet: 1. AMO Vanhojen metsien suojeluohjelmat: 1.1. Etelä-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 3.6.1993, kohteet valtion mailla. 1.2. Etelä-Suomen vanhojen metsien täydennysohjelma. Aineistossa on sekä valtion että yksityisten mailla olevia kohteita. Valtion mailla olevat kohteet on hyväksytty suojeluohjelmaan 7.12.1995 ja yksityisten mailla olevat suojelukohteet 27.06.1996 Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelman yhteydessä. 1.3. Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 27.6.1996, kohteet valtion mailla. 2. HSO Harjujen suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 3.5.1984 3. LHO Lehtojen suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 13.4.1989 4. LVO Lintuvesien suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 3.6.1981 5. MAO Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet. Valtioneuvoston periaatepäätös 5.1.1995 6. PMO Valtioneuvoston periaatepäätös Mikkelinsaarten saariryhmän suojelemiseksi 24.8.1989 7. KLO Kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 24.2.1978 8. RSO Rantojen suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 20.12.1990 9. SSO Soiden suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 26.3.1981 Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Sisävesien (järvet, joet) syvyysaineisto perustuu pääosin ympäristöhallinnon tekemiin syvyysluotauksiin. Luotauspisteaineistosta on SYKEssä johdettu syvyyskäyrät ja -alueet sekä järven maksimisyvyyspisteaineistot. Järvien luotaus- ja maksimisyvyyspisteisiin sekä syvyysalueisiin on yhdistetty fysiografiatietoja SYKEn ylläpitämästä järvirekisteristä. Nämä syvyyskäyrät toimitetaan Maanmittauslaitokseen, jossa ne tallennetaan osaksi maastotietokantaa ja edelleen julkaistaan maastokartoista. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Categories  

    Aineistossa esitetään 24 kalalajin sekä 2 rapulajin esiintyminen Suomessa. Rapulajeista toinen, täplärapu, kuuluu EU:n vieraslajiasetuksen mukaisiin EU:n kannalta haitallisiin lajeihin. Lajeista kuvataan yleislevinneisyys, sekä luokiteltuna tietona esiintymien alkuperäisyys, uhanalaisuus ja luonnonvaraisuus. Tiedot esitetään valuma-alueittain (kolmas jakotaso) ja merialuejaon mukaisesti.

  • Luonnon ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet. Aineisto toimii päätöksenteon tukena maa-aineslain ja rakennuslain mukaisia ratkaisuja tehtäessä. Aineistolla on keskeinen merkityksensä myös maankäytön suunnittelussa, mutta sillä ei ole kuitenkaan juridista asemaa. Aineistoa on (tilanne 15.09.2009) seuraavilta alueilta: Uusimaa, Lounais-Suomi, Kaakkois-Suomi, Häme, Päijät-Häme, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Länsi-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Etelä-Savo. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Paineet moreenimuodostumien taloudelliseen hyödyntämiseen ovat kasvamassa harjujen soravarojen vähetessä. Moreenimuodostumilla on kuitenkin taloudellisen merkityksen lisäksi myös muun muassa luonnon- ja maisemansuojelullista merkitystä. Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat -selvityksen mukaan Manner-Suomessa on yli 600 luonnonsuojelun ja maiseman kannalta valtakunnallisesti arvokasta moreenimuodostumaa, joista 23:lla on myös kansainvälistä arvoa. Selvitys hyödyttää maa-ainesten ottamisluvan hakijoita, joiden on maa-aineslupia hakiessaan esitettävä hankkeen ympäristövaikutuksia koskevat selvitykset. Se auttaa myös kuntia, joiden on lupia antaessaan varmistettava, ettei hankkeesta aiheudu laissa määriteltyjä vahingollisia ympäristövaikutuksia (Mäkinen ym. 2007). Selvityksen ovat tehneet Geologian tutkimuskeskus (GTK) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ympäristöministeriön toimeksiannosta. Selvitykseen valituista 2 500 kohteesta tarkistettiin maastossa 1369 muodostumaa, joista 607 arvioitiin valtakunnallisesti arvokkaiksi. Valtakunnallisesti arvokkaiden kohteiden yhteispinta-ala on noin 57 300 hehtaaria, joka on noin 1,2 % Suomen moreenimuodostumien kokonaispinta-alasta. Moreenimuodostumat on tässä tutkimuksessa arvotettu niiden geologisten, maisemallisten ja biologisten ominaisuuksien perusteella. Arvotus on tehty koko maasta Ahvenanmaata, saaria ja luonnonsuojelualueita lukuun ottamatta. Selvitys palvelee ensisijaisesti maa-aineslain mukaista lupaharkintaa ja alueiden käytön suunnittelua. Moreenimuodostumat onkin selvityksessä arvotettu maa-aineslain ympäristökriteerien perusteella, joissa on otettu huomioon erityisesti geologiset, biologiset ja maisemalliset arvot. Selvitys ei ole suojeluohjelma, eikä sillä ole suoraan lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).