• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Tampereen kaupunkirakenteen toiminnallinen sekoittuneisuus kantakaupungissa

TIIVISTELMÄ

Tampereen kaupunkirakenteen sekoittuneisuusmittari on laadittu kaupunkistrategian mukaisesti tukemaan kaupungin kasvun toteutumista laadukkaasti ja hallitusti (Tekemisen kaupunki – Tampereen strategia 2030: Kaupungin kestävää kasvua on vahvistettu kaavoittamalla 80 % asuinkerrosalasta joukkoliikennevyöhykkeille ja aluekeskuksiin samoin kuin edistämällä työpaikkojen sijoittumista samoille vyöhykkeille).


Kaupunkirakenteen sekoittuneisuus on esitetty

- kantakaupungin mittakaavassa ruuduittain asumisen, työpaikkojen ja vierailun jakautumisen mukaan luokiteltuna.

- keskustan ja aluekeskusten osalta kortteleittain asumisen, työpaikkojen ja vierailun jakautumisen mukaan luokiteltuna.


KATTAVUUS; PÄIVITYS; LUOTETTAVUUS

Aineisto kattaa Tampereen kantakaupungin. Aineistoa päivitetään väestön ja työpaikkojen kohdetietoikkunatietojen osalta vähintään kerran vuodessa, mutta muuten satunnaisesti. Aineisto perustuu mm. Tampereen kaupungin omaan kiinteistö-, rakennus- ja osoiteaineistoon, Tilastokeskuksen toimipaikka-aineistoon sekä SYKE:n YKR-ruutuaineistoon ja näiden pohjalta tehtyihin analyyseihin.


SAATAVUUS; JULKISUUS

Karttataso on julkisesti esillä ja katseltavissa Tampereen kaupungin Oskari-karttapalvelussa.


YHTEYSTAHO

Tampereen yleiskaavoitus (yleiskaavoitus@tampere.fi) yleiskaavoitus@tampere.fi Tampereen yleiskaavoitus (yleiskaavoitus@tampere.fi)


TIETOKENTÄT

Seuraavia kussakin ruudussa / korttelissa:

Toiminnallisten luokkien osuudet (%) kantakaupungissa / yleiskaavassa osoitetulla kaupunkistrategian kasvun ja elinvoiman vyöhykkeellä

Toimintojen osuudet ja koostumus

Väetön lukumäärä

Työpaikkojen lukumäärä

Simple

Date (Revision)
2022-12-29
Identifier
1001723
Owner
  Yleiskaavoitus, Tampereen kaupunki.
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
  • Maankäyttö
Paikkatietohakemiston asiasanasto
  • Yleiskaavoitus
  • Yhteiskunta
  • Ei-Inspire
Alueellinen laajuus
  • Alueellinen

Hallinnolliset yksiköt

  • Tampere

Spatial representation type
Vector
Metadata language
Finnish
Topic category
  • Society
  • Planning cadastre
N
S
E
W
thumbnail


OnLine resource
https://kartat.tampere.fi/oskari?zoomLevel=7&coord=328127.55590072216_6820555.583759374&mapLayers=18+100+raster,3987+100+&uuid=0ee42977-540a-42e6-9107-bc9767d00fac&noSavedState=true&showIntro=false ( WWW:LINK-1.0-http--link )
Protocol

http://www.opengis.net/def/serviceType/ogc/wfs

Protocol

WWW:LINK-1.0-http--link

OnLine resource
Kaupunkirakenteen sekoittuneisuus, Kaupunkiympäristön tilanneseuranta, Yleiskaavoitus, Tampereen kaupunki ( WWW:LINK-1.0-http--link )
Hierarchy level
Dataset

Conformance result

Date (Publication)
2010-12-08
Explanation

Aineisto ei ole INSPIRE-tietotuotemäärittelyn mukainen.

Pass
No
File identifier
68ea91ad-ad4e-491d-92da-4869ee9a390b XML
Metadata language
Finnish
Hierarchy level
Dataset
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2024-08-23T13:46:36
Point of contact
  Yleiskaavoitus, Tampereen kaupunki.
 
 

Overviews

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail


Keywords

Alueellinen laajuus
Alueellinen
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
Maankäyttö
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Ei-Inspire Yhteiskunta Yleiskaavoitus

Provided by

logo
Access to the portal
Read here the full details and access to the data.

Associated resources

Not available


  •  
  •  
  •