• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Maatalousmaa 2023

Maatalousmaalla tarkoitetaan pellon (AL), pysyvän nurmen (PG) ja pysyvien kasvien (PC) alaa.


Pelto on kasvien tuotantoa varten viljeltyä maata tai viljelyyn käytettävissä olevaa kesantomaata.


Pysyvä nurmi

Pysyvää nurmea on ala, jota käytetään yli 5 vuotta samalla paikalla olleiden heinäkasvien tai muiden nurmirehukasvien kasvattamiseen joko itseuudistuvasti tai kylvämällä. Pysyvä nurmi voi olla maankäyttölajiltaan peltoa tai luonnonlaidunta ja -niittyä.

Pysyvällä nurmella saa kasvaa hajanaisesti enintään 50 puuta hehtaarilla. Puuksi katsotaan vähintään neljän metrin korkuiset yksi- tai monirunkoiset puut ja puumaiset pensaat. Myös kaiken kokoiset katajat katsotaan puiksi. Tuulensuojaistutusten puita ei oteta huomioon puiden määrässä. Alalla saa kasvaa tuotantoeläinten ravinnoksi soveltuvia lehtipensaita ja lehtipuiden taimia, jos niitä on alle puolet tukikelpoisen kasvulohkon pinta-alasta.

Yli puolella (50 %) kasvulohkon pinta-alasta on oltava heinä- ja nurmirehukasveja. Vaatimus koskee myös niitä pysyvän nurmen lohkoja, joilla on puita tai lehtipensaita tai molempia.


Pysyvät kasvit

Pysyvillä kasveilla tarkoitetaan viljelykiertoon kuulumattomia kasveja, joita kasvatetaan vähintään 5 vuoden ajan ja joista saadaan toistuvaa satoa. Näitä kasveja ovat esimerkiksi hedelmäpuut, marjapensaat ja koristekasvit.


Lisätietoa: https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maatalous/oppaat/hakuoppaat/hakuoppaat/peltotukien-hakuopas/peltotukien-hakuopas-2023/

Oletus

Date (Julkaisu)
2024-05-31
Unique resource identifier
http://paikkatiedot.fi/so/1001449
Yhteystaho
  Ruokavirasto

GEMET - INSPIRE themes, version 1.0

  • Maankäyttö

Paikkatietohakemiston asiasanasto
  • Maatalous
  • avoindata.fi
  • Maataloustuet
Alueellinen laajuus
  • Kansallinen

GEMET

  • maatalous

  • yhteinen maatalouspolitiikka

AGROVOC Multilingual Thesaurus

  • farmland

IACS-tiedot

  • GSAA

  • YHDENNETTY JÄRJESTELMÄ

EU legislation
  • INSPIRE
  • Arvokkaat tietoaineistot
High-value dataset categories
  • Paikkatiedot
Saantirajoitteet
Muut rajoitteet
Muut rajoitteet
julkista saatavuutta ei ole rajoitettu
Käyttörajoitteet
Muut rajoitteet
Muut rajoitteet
Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Sijaintitiedon esitystapa
Vektori
Mittakaavan nimittäjä
5000
Metatiedon kieli
Finnish
Aiheluokka
  • Maatalous
N
S
E
W


Unique resource identifier
EPSG:3067
Jakeluformaatti
  • GeoPackage ( )

Online-lähteen tiedot
https://www.ruokavirasto.fi/inspire/ ( WWW:LINK-1.0-http--link )
Online-lähteen tiedot
Ruokavirasto INSPIRE - metatiedot tiedostopalvelun Atom-syötteelle ( WWW:LINK-1.0-http--link )

Ruokavirasto INSPIRE - metatiedot tiedostopalvelun Atom-syötteelle

Online-lähteen tiedot
Ruokavirasto - INSPIRE WMS ( http://www.opengis.net/def/serviceType/ogc/wms )

Ruokavirasto - INSPIRE WMS

Online-lähteen tiedot
Ruokavirasto - INSPIRE WFS ( http://www.opengis.net/def/serviceType/ogc/wfs )

Ruokavirasto - INSPIRE WFS

Raportoinnin laajuuden hierarkiataso
Tietoaineisto

Vaatimuksenmukaisuus

Date (Julkaisu)
2010-12-08
Selitys

--- Selitys onko aineisto tietotuotemäärittelyn mukainen ---- --- Klikkaa sääntöjenmukaisuusaste, jos on määrittelyn mukainen ---

Sääntöjenmukaisuusaste
Ei
Kuvaus aineiston historiasta

Tämä on aineiston ensimmäinen vuosittainen julkaisu. Aineisto julkaistaan vuosittain, julkaisuajankohta on seuraavan vuoden huhtikuussa.

Tiedostotunniste
1cf028c3-7e2d-415e-ae43-e42e9b78b967 XML
Metatiedon kieli
Finnish
Resurssin tyyppi
Tietoaineisto
Resurssin tyypin nimi

Aineisto

Metatiedon päiväys
2025-04-11T10:40:10
Yhteystaho
  Ruokavirasto
 
 

Overviews

N
S
E
W


Avainsanat

AGROVOC Multilingual Thesaurus
farmland
Alueellinen laajuus
Kansallinen
EU legislation
Arvokkaat tietoaineistot INSPIRE
GEMET
maatalous yhteinen maatalouspolitiikka
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
Maankäyttö
High-value dataset categories
Paikkatiedot
IACS-tiedot
GSAA YHDENNETTY JÄRJESTELMÄ
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Maatalous Maataloustuet avoindata.fi

Provided by

Not available


  •  
  •  
  •