• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Talvihoitoluokka

Talvihoitoluokka määritellään ottaen huomioon tien liikennemäärä (KVL), raskaan liikenteen määrä (KVLrask) ja yhdistelmäajoneuvojen määrä (KVLyhd), sekä toiminnallinen luokka. Hoitoluokkaa Ib / Ic valittaessa on huomioitava, onko tie kesto- vai kevytpäällysteinen sekä ilmasto. Hoitoluokan määräytymisestä on ohjeet talvihoidon toimintalinjoissa. Pyrkimyksenä on yhtenäinen hoitoluokitus, jossa hoitoluokka ei vaihdu liian tiheästi. Ramppien hoitoluokka määräytyy päätien mukaan paitsi hoitoluokassa Ise, jossa rampin hoitoluokka on pääsääntöisesti Is. Palvelualueilla, huoltoaukoilla yms. käytetään hoitoluokkia 11-13.


Hoitoluokat määritellään toimintalinjan määritysten mukaisesti. Soratie- ja talvihoitoluokat ovat ns. jatkuvasti voimassa olevia eli ei määritetä joka vuosi erikseen. Hoitoluokat pyritään tekemään yhtenäisesti järkeville tiejaksoille (ei vaihdu koko ajan kvl:n mukaan). Kuitenkin luokkiin voidaan tehdä tarkistuksia tarpeen vaatiessa, jos ympäristössä (esim. rakennetaan tai parannetaan tietä tai liikenne oleellisesti muuttuu). Kuitenkin ennen hoitourakan kilpailutusta (5 vuoden välein) hoitoluokat tarkistetaan ja tehdään tarvittavat muutokset. https://julkaisut.vayla.fi/pdf8/lto_2018-01_talvihoidon_toimintalinjat_web.pdf


ELY:t vastaavat tiedon ylläpidosta. Kohdeluokka ei ole versioituva. Tieto kattaa tiet, rampit sekä kävelyn ja pyöräilynväylät.

Simple

Date (Creation)
2023-11-30
Identifier
1000040
Point of contact
  Väylävirasto
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
  • Liikenneverkot

Paikkatietohakemiston asiasanasto

  • liikenne

  • avoindata.fi

  • Ei-Inspire

Aineistokohtaiset avainsanat

  • Velho

  • kunnossapitoluokitukset

Alueellinen laajuus
  • Kansallinen
Access constraints
Other restrictions
Other constraints
julkista saatavuutta ei ole rajoitettu
Use constraints
Other restrictions
Other constraints
CC BY 4.0
Spatial representation type
Vector
Metadata language
Finnish
Topic category
  • Transportation
N
S
E
W
thumbnail


Unique resource identifier
EPSG:3067
Distribution format
  • GML ( 3.2.1 )

OnLine resource
Avoin WFS-rajapinta ( OGC:WFS )

talvihoitoluokka

OnLine resource
Aineistojen katselu ja lataus ( WWW:LINK-1.0-http--link )

Avoimen datan lataus- ja katselupalvelu

OnLine resource
Avoin WMS-rajapinta ( OGC:WMS )

talvihoitoluokka

OnLine resource
Velhon tietokuvaus ja vastaavuudet ( WWW:LINK-1.0-http--link )

Velhon omaisuuslajien tietokuvaukset sekä vastaavuudet Tierekisterin tietolajien kanssa.

Hierarchy level
Dataset

Conformance result

Date (Publication)
2010-12-08
Explanation

--- Selitys onko aineisto tietotuotemäärittelyn mukainen ---- --- Klikkaa sääntöjenmukaisuusaste, jos on määrittelyn mukainen ---

Pass
No
Statement

Ei historiatietoja

File identifier
b9d27e1e-5ca1-442d-aa52-0a7b6a502d0c XML
Metadata language
Finnish
Parent identifier
Velho

efe01dd0-eac6-49b3-838f-d1acac9c29d8

Hierarchy level
Dataset
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2025-03-13
Point of contact
  Väylävirasto
 
 

Overviews

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail


Keywords

Alueellinen laajuus
Kansallinen
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
Liikenneverkot
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Ei-Inspire avoindata.fi liikenne

Provided by

logo
Access to the portal
Read here the full details and access to the data.

Associated resources

Not available


  •  
  •  
  •