• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Päijät-Hämeen kiertotaloutta palvelevan jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaava

Kiertotaloutta palvelevan jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaava (Lahden seudun kierrätyspuisto) sai lainvoiman 8.6.2023.


Maakuntavaltuusto hyväksyi vaihemaakuntakaavan 28.1.2021. Hyväksymispäätöksestä jätettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen kolme valitusta. Maakuntahallitus päätti 10.5.2021 määrätä kaavan tulemaan voimaan maankäyttö- ja rakennuslain 201 §:n mukaisesti ennen kuin se on saanut lainvoiman. Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi maakuntavaltuuston hyväksymispäätöksestä jätetyt valitukset 21.12.2022 ja korkein hallinto-oikeus valituslupahakemuksen 8.6.2023.


Vaihemaakuntakaavan paikkatietoaineisto on vektorimuotoinen aineisto, joka sisältää kaavan ulkorajaus, yhdystie ja aluevaraus -kohteita. Aineiston ominaisuustiedot sisältävät mm. kaavamerkinnän nimen, kohteen nimen ja voimaantulon päivämäärän.


Vaihemaakuntakaava-aineisto soveltuu käytettäväksi mm. maankäytön suunnitteluun liittyvissä tehtävissä.


Aineisto on julkaistu WMS ja WFS-palveluissa. Aineiston sisällöstä vastaa Päijät-Hämeen liitto. WMS- ja WFS-palveluista vastaa Lounaistieto.

Simple

Date (Publication)
2023-06-08
Unique resource identifier
http://paikkatiedot.fi/so/1001711
Owner
  Päijät-Hämeen maakuntaliitto
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
  • Maankäyttö
Paikkatietohakemiston asiasanasto
  • avoindata.fi
  • Maankäytön suunnittelu
  • Maakuntakaavoitus
Alueellinen laajuus
  • Alueellinen

Hallinnolliset yksiköt

  • Päijät-Häme

Access constraints
Other restrictions
Other constraints
julkista saatavuutta ei ole rajoitettu
Use constraints
Other restrictions
Other constraints
Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Spatial representation type
Vector
Denominator
100000
Metadata language
Finnish
Topic category
  • Environment
N
S
E
W
thumbnail


Unique resource identifier
EPSG:3067
Distribution format
  • ESRI Shapefile ( )

  • OGC:WMS ( )

  • OGC:WFS ( )

OnLine resource
WMS ( http://www.opengis.net/def/serviceType/ogc/wms )

Katselupalvelu

OnLine resource
WFS ( http://www.opengis.net/def/serviceType/ogc/wfs )

Latauspalvelu

OnLine resource
Paikkatietoaineiston lataus ( WWW:LINK-1.0-http--link )

Linkki Päijät-Hämeen liiton sivuille

Hierarchy level
Dataset

Conformance result

Date (Publication)
2010-12-08
Explanation

Aineisto ei ole INSPIRE-tietotuotemäärittelyn mukainen

Pass
No
Statement

Ei tarkempia tietoja saatavilla.

File identifier
59ba9e0f-1047-43f5-9c3c-754837cb4711 XML
Metadata language
Finnish
Hierarchy level
Dataset
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2024-05-22T14:44:58
Point of contact
  Lounaistieto
 
 

Overviews

overview
Päijät-Hämeen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaava

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail


Keywords

Alueellinen laajuus
Alueellinen
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
Maankäyttö
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Maakuntakaavoitus Maankäytön suunnittelu avoindata.fi

Provided by

logo
Access to the portal
Read here the full details and access to the data.

Associated resources

Not available


  •  
  •  
  •