• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Pohjavesialueet

Pohjavesialueiden määrittämisestä ja luokituksesta sekä pohjavesien suojelusuunnitelmista säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 2 a luvussa. Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muutos tuli voimaan 1.2.2015. Lain mukaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee pohjavesialueen vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella seuraavasti:

1-luokkaan vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen, jonka vettä käytetään tai jota on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin.

2-luokkaan muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen, joka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuu 1 kohdassa tarkoitettuun käyttöön

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee lisäksi E-luokkaan pohjavesialueen, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen.


Paikkatietopalvelut vastaa tiedon päivittämisestä Tievelhoon. Tieto päivittyy Tievelhoon kerran vuodessa huhtikuussa. Tiedon päivitys perustuu SYKE:n tarjoamaan aluemuotoiseen tietoon, joka käsitellään paikkatiepalveluissa Tievelhoon vietävään muotoon. Tällä hetkellä tiedon päivittämisen yhteydessä vanha tieto poistetaan Tievelhosta ja uusi tieto viedään uutena. Historiaa ei tallennu Tievelhoon.


Lähde: https://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Paikkatietoaineistot/Ladattavat_paikkatietoaineistot


Kohdeluokka on versioituva ja kattaa tiet sekä rampit.

Simple

Date (Creation)
2023-11-30
Identifier
1000040
Point of contact
  Väylävirasto
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
  • Liikenneverkot

Paikkatietohakemiston asiasanasto

  • liikenne

  • avoindata.fi

  • Ei-Inspire

Aineistokohtaiset avainsanat

  • Velho

  • alueet

Alueellinen laajuus
  • Kansallinen
Access constraints
Other restrictions
Other constraints
julkista saatavuutta ei ole rajoitettu
Use constraints
Other restrictions
Other constraints
CC BY 4.0
Spatial representation type
Vector
Metadata language
Finnish
Topic category
  • Transportation
N
S
E
W
thumbnail


Unique resource identifier
EPSG:3067
Distribution format
  • GML ( 3.2.1 )

OnLine resource
Avoin WFS-rajapinta ( OGC:WFS )

pohjavesialueet

OnLine resource
Aineistojen katselu ja lataus ( WWW:LINK-1.0-http--link )

Avoimen datan lataus- ja katselupalvelu

OnLine resource
Avoin WMS-rajapinta ( OGC:WMS )

pohjavesialueet

OnLine resource
Velhon tietokuvaus ja vastaavuudet ( WWW:LINK-1.0-http--link )

Velhon omaisuuslajien tietokuvaukset sekä vastaavuudet Tierekisterin tietolajien kanssa.

Hierarchy level
Dataset

Conformance result

Date (Publication)
2010-12-08
Explanation

--- Selitys onko aineisto tietotuotemäärittelyn mukainen ---- --- Klikkaa sääntöjenmukaisuusaste, jos on määrittelyn mukainen ---

Pass
No
Statement

Ei historiatietoja

File identifier
cd60ad96-a6ba-4753-853c-e9ee9cc5cf6a XML
Metadata language
Finnish
Parent identifier
Velho

efe01dd0-eac6-49b3-838f-d1acac9c29d8

Hierarchy level
Dataset
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2025-05-15
Point of contact
  Väylävirasto
 
 

Overviews

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail


Keywords

Alueellinen laajuus
Kansallinen
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
Liikenneverkot
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Ei-Inspire avoindata.fi liikenne

Provided by

logo
Access to the portal
Read here the full details and access to the data.

Associated resources

Not available


  •  
  •  
  •