• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Tampereen kemikaalilaitosten konsultointivyöhykkeet

KUVAUS: Kemikaalionnettomuusvaaran aiheuttavat laitokset. Kartassa on esitetty vyöhyke, jossa maankäytön muutoksiin tarvitaan TUKES:n konsultaatio. Direktiivin 2012/18/EU mukaiset laitokset Suomessa. TUKESin julkaisemassa liitteessä luetellaan ne vaarallisia kemikaaleja käsittelevät laitokset (tehdas tai varasto), joihin sovelletaan ympäristöministeriön kirjeessä dnro YM4/501/2015 kuvattuja lausuntomenettelyitä kaavoitukseen ja rakentamisen lupiin liittyen. Konsultointivyöhykkeellä tapahtuvista kaavamuutoksista tai merkittävämmästä rakentamisesta on pyydettävä lausunto. Kaavoittajan täytyy pyytää lausunto Tukesilta ja pelastusviranomaiselta. Kaavan valmisteluvaiheessa järjestetään myös viranomaisneuvotteluja. Konsultoinnin tarkoitus on, ettei suuronnettomuusvaarallisen kohteen läheisyyteen kaavoiteta sinne soveltumatonta toimintaa, esimerkiksi sairaaloita, kouluja, hoitolaitoksia tai muita vaikeasti evakuoitavia kohteita. Tukes päättää konsultointivyöhykkeen laajuuden kunkin laitoksen suuronnettomuusvaarojen perusteella. Laajuus voi olla 500 m – 2 km. Taulukossa mainittu etäisyys (laitosta ympäröivän konsultointivyöhykkeen laajuus) mitataan tehdasalueen tai tontin rajalta.


KATTAVUUS; PÄIVITYS; LUOTETTAVUUS: Koko kaupunki. Lähtöaineisto (=laitoslista) on TUKESin julkaisema, kohteet on laitettu kartalle suunnittelutyön helpottamiseksi. Aineisto päivitetään TUKESin netistä löytyvän laitoslistan mukaan. Aineisto päivitetään, kun laitoslistassa havaitaan muutos, noin kerran vuodessa.


Kentät

ID: Kemikaalilaitoksen yksilöllinen tunnus

LAITOS: Kemikaalilaitoksen yrityksen nimi ja mahdollinen tarkenne

OSOITE: Kemikaalilaitoksen postiosoite

POSTINRO: Kemikaalilaitoksen sijainnin postinumero

KUNTA: Kemikaalilaitoksen sijaintikunta

TOIMINTA: Toiminnan laajuus. Seveso III -direktiivin mukaiset laitokset ovat laitoksia, joiden toiminnan laajuus on turvallisuusselvityslaitos tai toimintaperiaateasiakirjalaitos. Muita mahdollisia kentän arvoja ovat lupalaitos ja nestekaasulaitos.

VYOHYKE_KM: Konsultointivyöhykkeen leveys, kilometriä

SEVESO: Mikäli laitos on Seveso-laitos, tiedoissa lukee Seveso-laitos. Muiden kemikaalilaitosten kohdalla lukee Ei

VIIMEKSI_MUOKATTU_PVM: Kohteen viimeisin päivitysajankohta Tampereen kaupungin tietokannassa

Tarkista ajankohtaisin tilanne TUKES:lta: Kartan käyttäjän vastuulla on tarkistaa TUKES:lta kemikaalilaitosten konsultointivyöhykkeiden ajankohtainen tilanne, joten tässä kentässä on linkki TUKES:in sivuille.

TUKES_KEMIKAALILAITOS_KONSULTOINTIVYOHYKKEET_DOKUMENTTI_PVM: Tampereen tietokantaan päivitykset on tehty TUKES:n laitostilistausdokumentin mukaan, joka on päivätty tämän kentän päivämäärällä.

Simple

Date (Revision)
2018-06-06
Owner
  Tampereen kaupunki
Point of contact
  Tampereen kaupunki

Paikkatietohakemiston asiasanasto

  • Ei-Inspire

  • Aluesuunnittelu / kiinteistöjärjestelmä

  • Maankäytön rajoitukset

  • Maankäytön suunnittelu

Use limitation

Rajoitettu kaupungin sisäiseen käyttöön, muu käyttö vaatii lisenssin.

Access constraints
Other restrictions
Other constraints

Viranomaiskäyttöön ilmaiseksi käytettävissä lisenssillä.

Classification
Unclassified
Metadata language

fin

Topic category
  • Planning cadastre
N
S
E
W
thumbnail


Reference system identifier
EPSG / ETRS89 / GK24FIN (EPSG:3878) / 8.6
Hierarchy level
Dataset
File identifier
9a40cfb8-b0b9-4284-a335-e3e1de95a497 XML
Metadata language

fin

Hierarchy level
Dataset
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2022-01-14T09:37:59
Owner
  Tampereen kaupunki
Point of contact
  Tampereen kaupunki
 
 

Overviews

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail


Keywords

Paikkatietohakemiston asiasanasto
Aluesuunnittelu / kiinteistöjärjestelmä Ei-Inspire Maankäytön rajoitukset Maankäytön suunnittelu

Provided by

logo
Access to the portal
Read here the full details and access to the data.

Associated resources

Not available


  •  
  •  
  •