• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Tampereen ilmanlaatumallinnus 2013 (NO2-pitoisuus, vrk. ohjearvo)

KUVAUS NO2-vuorokausiohjearvoon verrannollinen pitoisuus (=kuukauden toiseksi korkein vrk-arvo). Kk:n toiseksi suurimman vuorokausipitoisuuden ohjearvo on 70 μg/m3. Ohjearvoja sovelletaan maankäytön, liikenteen ja rakentamisen suunnittelussa. Tampereen kaupungin ilmanlaatuselvityksessä 2013 mallinnettiin autoliikenteen, energiantuotannon ja teollisuuden päästöjen yhteisvaikutukset ilmanlaatuun. Päästöjen leviämismallinnuksessa kartalle piirretyt aluejakaumakäyrät osoittavat pitoisuuden, joka voi käyrän sisäpuolisilla alueilla ajoittain ylittyä. Aluejakaumakuvat eivät aina kuitenkaan esitä ajallisesti yhtenäistä tilannetta, vaan pitoisuuksien suurimmat arvot voivat esiintyä eri laskentapisteissä eri ajankohtina vuoden aikana mm. tuulen suunnasta ja sekoitusolosuhteista riippuen. Raportti internet-sivuilla: https://www.tampere.fi/luonto-ja-ymparisto/ymparistonsuojelu/ilmanlaatu#tampereen-ilmanlaatuselvitys-2013

Selvityksessä mallinnettiin myös vuoden 2030 ennustetilanne. Käytetyt lähtötiedot ovat vuodelta 2011. Mallinnus tehtiin AERMOD–mallilla, jossa otetaan huomioon mm. maaston muoto, typenoksidien ilmakemiallinen muutunta ja NO2/NOx suhde päästöissä, sekä taustapitoisuudet tunti- tai vuorokausi-pitoisuuksina. Päästöjen leviämistä ja ulkoilmapitoisuuksien muodostumista tarkasteltiin havaintopistejoukossa 25-200 metrin välein. Taustapitoisuudet on huomioitu Helsingin yliopiston Hyytiälän tutkimusaseman vuosien 2009-2011 mittauksista. Tieliikenteen NOx- ja ajoneuvojen suorille hiukkaspäästöille (PM2.5) on käytetty VTT:n LIPASTO-tietokannan päästökertoimia sekä sovellettu mm. THL:n PILTTI-projektissa esitettyjä katupölyn päästökertoimia (PM10 ja PM2.5). Teollisuuden ja energiantuotannon päästölähteiden lähtötiedot saatiin toiminnanharjoittajilta. Lisätiedot ymparistonsuojelu@tampere.fi ymparistonsuojelu@tampere.fi

KATTAVUUS; PÄIVITYS; LUOTETTAVUUS Kantakaupunki ja maantie 338 ympäristö. Mallinnus uusitaan noin 10 v. välein.

YLLÄPITOSOVELLUS; KOORDINAATISTOJÄRJESTELMÄ; GEOMETRIA; SAATAVUUS; JULKISUUS Tallennettu MapInfossa. Aineisto tallennetaan ETRS-GK24 (EPSG:3878) tasokoordinaattijärjestelmässä. Aluemuotoista tietoa. Aineisto on saatavilla WFS- ja WMS2-rajapinnoilta, aineisto on tallennettu Oracle-tietokantaan. Julkinen aineisto.

YHTEYSHLÖ Ympäristönsuojeluyksikkö (ymparistonsuojelu@tampere.fi) ymparistonsuojelu@tampere.fi YHTEYSHLÖ Ympäristönsuojeluyksikkö (ymparistonsuojelu@tampere.fi)

POIKKILEIKKAUS Ei ole.


KENTÄT

LUOKITUS >40, >50, >60, >70µg/m3

Simple

Date (Publication)
2014-04-15
Identifier
FI / 1000689
Owner
  Tampereen kaupunki - Ympäristönsuojelu
Theme
  • Ympäristö

GEMET - INSPIRE themes, version 1.0

  • Ilmakehän tila

Paikkatietohakemiston asiasanasto

  • Ei-Inspire

Use limitation

Viranomaiskäyttöön ilmaiseksi käytettävissä. Kaupualliseen käytöön sopimuksen mukaan.

Access constraints
License
Other constraints

Rajoitettu kaupungin sisäiseen käyttöön, muu käyttö vaatii lisenssin.

Classification
Unclassified
Metadata language

fin

Topic category
  • Environment
N
S
E
W
thumbnail


Hierarchy level
Dataset

Conformance result

Date (Publication)
2014-04-15
Explanation

Sääntöjenmukaisuutta ei ole arvioitu.

Pass
No
Statement

KUVAUS NO2-vuorokausiohjearvoon verrannollinen pitoisuus (=kuukauden toiseksi korkein vrk-arvo). Kk:n toiseksi suurimman vuorokausipitoisuuden ohjearvo on 70 μg/m3. Ohjearvoja sovelletaan maankäytön, liikenteen ja rakentamisen suunnittelussa. Tampereen kaupungin ilmanlaatuselvityksessä 2013 mallinnettiin autoliikenteen, energiantuotannon ja teollisuuden päästöjen yhteisvaikutukset ilmanlaatuun. Päästöjen leviämismallinnuksessa kartalle piirretyt aluejakaumakäyrät osoittavat pitoisuuden, joka voi käyrän sisäpuolisilla alueilla ajoittain ylittyä. Aluejakaumakuvat eivät aina kuitenkaan esitä ajallisesti yhtenäistä tilannetta, vaan pitoisuuksien suurimmat arvot voivat esiintyä eri laskentapisteissä eri ajankohtina vuoden aikana mm. tuulen suunnasta ja sekoitusolosuhteista riippuen. Raportti internet-sivuilla: http://www.tampere.fi/ymparistojaluonto/julkaisutjaselvitykset.html Selvityksessä mallinnettiin myös vuoden 2030 ennustetilanne. Käytetyt lähtötiedot ovat vuodelta 2011. Mallinnus tehtiin AERMOD–mallilla, jossa otetaan huomioon mm. maaston muoto, typenoksidien ilmakemiallinen muutunta ja NO2/NOx suhde päästöissä, sekä taustapitoisuudet tunti- tai vuorokausi-pitoisuuksina. Päästöjen leviämistä ja ulkoilmapitoisuuksien muodostumista tarkasteltiin havaintopistejoukossa 25-200 metrin välein. Taustapitoisuudet on huomioitu Helsingin yliopiston Hyytiälän tutkimusaseman vuosien 2009-2011 mittauksista. Tieliikenteen NOx- ja ajoneuvojen suorille hiukkaspäästöille (PM2.5) on käytetty VTT:n LIPASTO-tietokannan päästökertoimia sekä sovellettu mm. THL:n PILTTI-projektissa esitettyjä katupölyn päästökertoimia (PM10 ja PM2.5). Teollisuuden ja energiantuotannon päästölähteiden lähtötiedot saatiin toiminnanharjoittajilta. Lisätiedot ymparistonsuojelu@tampere.fi ymparistonsuojelu@tampere.fi

KATTAVUUS; PÄIVITYS; LUOTETTAVUUS Kantakaupunki ja maantie 338 ympäristö. Mallinnus uusitaan noin 10 v. välein.

File identifier
50d6a799-f441-4351-a977-00bb9a07c8ff XML
Metadata language

fin

Hierarchy level
Dataset
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2024-08-23T12:52:11
Owner
  Tampereen kaupunki
 
 

Overviews

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail


Keywords

Ympäristö
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
Ilmakehän tila
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Ei-Inspire

Provided by

logo
Access to the portal
Read here the full details and access to the data.

Associated resources

Not available


  •  
  •  
  •