• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016

Aineisto sisältää Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt -selvityksen inventointitiedot. Selvitys on Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 erillisselvitys. Selvitystä käytettiin maakuntakaavan 2040 valmistelussa maakunnallisesti arvokkaiden rakennettujen kulttuuriympäristöjen osoittamisessa.


Rakennettu kulttuuriympäristö eli rakennusperintö sisältää laaja-alaisesti kaikkea, mikä liittyy maankäytön ja rakentamisen historiaan ja tapaan. Rakennettuna kulttuuriympäristönä tarkastellaan arvoalueita: suurista kaupunkikokonaisuuksista yksittäisiin rakennuksiin, rakennelmiin, pihoihin, puistoihin ja katuihin. Selvityksessä käsiteltiin rakennusperinnön kohteita 1500-luvulta 1960-luvulle, ja joissakin tapauksissa myös nuorempia kohteita. Myös taajamien maisemalliset arvot huomioitiin. Maakunnallisesti kiinnostavia rakennettuja kulttuuriympäristöjä tunnistettiin 97, joista uusia kohteita on noin kolmasosa. Suurin osa kohteista on laajoja alueita, jotka koostuvat eri osa-alueista ominaispiirteineen.


Selvitys antaa lähtökohdat tarkemmille selvityksille siitä, millaisia ominaispiirteitä ja arvoja kunkin kohteen osalta tulee tarkemmin määritellä. Kuntasuunnittelussa tulee olla tiedossa, kuinka arvokkaalla alueella suunnittelu milloinkin tapahtuu.


Selvityksessä tunnistettiin myös maakunnallisten arvoalueiden sisäiset ydinalueet. Nämä on esitetty selvitysraportin kohdekorteissa ja niistä on myös erillinen paikkatietoaineisto.


Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut (RKY 2009) kulttuuriympäristöt on selvitetty valtakunnal-lisessa inventoinnissa ja niistä on valtioneuvoston päätös 22.12.2009.

Simple

Date (Publication)
2016-04-10
Unique resource identifier
http://paikkatiedot.fi/so/1001125
Originator
  Pirkanmaan liitto

Paikkatietohakemiston asiasanasto

  • Maankäytön suunnittelu

  • avoindata.fi

  • Ei-Inspire

  • Maakuntakaavoitus

  • Rakennettu ympäristö

  • Kulttuuriympäristö

Alueellinen laajuus
  • Alueellinen

GEMET - INSPIRE themes, version 1.0

  • Maankäyttö

Hallinnolliset yksiköt

  • Pirkanmaa

Access constraints
Other restrictions
Other constraints
julkista saatavuutta ei ole rajoitettu
Use constraints
Other restrictions
Other constraints
Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Spatial representation type
Grid
Denominator
20000
Metadata language
Finnish
Topic category
  • Planning cadastre
N
S
E
W
thumbnail


Unique resource identifier
EPSG:3067
Distribution format
  • PDF ( )

  • OGC:WMS ( )

OnLine resource
https://maakuntakaava2040.pirkanmaa.fi/sites/default/files/raku_27052016.pdf ( WWW:LINK-1.0-http--link )
OnLine resource
https://tieto.pirkanmaa.fi/geoserver/maankaytto/ows?service=WMS&version=1.3.0&request=GetCapabilities&layers=maankaytto:Maakunnallisesti_arvokkaat_rakennetut_kulttuuriymparistot_selvitys_2016 ( http://www.opengis.net/def/serviceType/ogc/wms )
Hierarchy level
Dataset

Conformance result

Date (Publication)
2010-12-08
Explanation

Aineisto ei ole INSPIRE-tietotuotemäärittelyn mukainen

Pass
No
Statement

Pirkanmaan liitto vastasi maastokäynneistä, kohteiden tiedoista ja työn raportoinnista. Selvityksen hankeryhmä kommentoi ja ohjeisti kohdejoukon laadintaa kokouksissaan. Selvityksessä kuvattiin kohteiden ominaispiirteet ja arvot kohdekorteilla ja niiden arvokartoilla. Kohdekorteilla kuvattiin perusteluja siitä, mikä tekee kohteesta maakunnallisesti merkittävän ympäristön.

File identifier
a790dcb9-a954-4d78-9a4c-024ee7dae1c3 XML
Metadata language
Finnish
Hierarchy level
Dataset
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2022-11-04T10:31:53
Point of contact
  Pirkanmaan liitto
 
 

Overviews

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail


Keywords

Alueellinen laajuus
Alueellinen
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
Maankäyttö
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Ei-Inspire Kulttuuriympäristö Maakuntakaavoitus Maankäytön suunnittelu Rakennettu ympäristö avoindata.fi

Provided by

logo
Access to the portal
Read here the full details and access to the data.

Associated resources

Not available


  •  
  •  
  •