Suomen eliömaakunnat, joista toisinaan käytetään myös nimeä luonnontieteelliset maakunnat, ovat vuoden 1930 kuntarajojen perusteella määriteltyjä valtakunnan osa-alueita, jotka pyrkivät jakamaan Suomen eliömaantieteellisiin kokonaisuuksiin. Koska kuntien rajat ovat ajan mittaan muuttuneet monin tavoin, eliömaakuntien rajat eivät noudata monin paikoin mitään nykyisiä hallinnollisia rajoja.

Eliömaakuntien rajat on perinteisesti esitetty julkaisuissa pienimittakaavaisilla kartoilla, joilla eliömaakuntien rajat on esitetty likimääräisesti. Lajitietokeskus käyttää eliömaakuntien rajoina aineistoa, joka perustuu Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseossa tehtyyn selvitystyöhön vuoden 1930 kuntarajoista.

Alkuperäiset eliömaakunnat ulottuivat idässä Jäämerelle asti ja kaakossa Laatokan itäpuolelle. Sotien jälkeen tapahtuneiden alueluovutusten jälkeen Nyky-Suomen alueella on 21 eliömaakuntaa. Kullakin eliömaakunnalla on suomen- ja latinankielinen nimi sekä suomen- ja latinankielinen lyhenne. Hyönteistieteellisessä kirjallisuudessa on käytetty muutamista Pohjois-Suomen eliömaakunnista vaihtoehtoisia nimiä, jotka on myös esitetty oheisessa taulukossa virallisen nimen alapuolella.