• Paikkatietohakemisto
  •  
  •  
  •  

Landscape feature on agricultural land 2020

Säilytettävät maisemapiirteet

Viljelijätukien ehtona on täydentävien ehtojen noudattaminen. Täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksiin kuuluu velvollisuus säilyttää maisemapiirteitä. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 liitteen II vaatimuksiin sisältyy maisemapiirteiden säilyttäminen. Kansallisesti maisemapiirteiden säilyttämisestä säädetään valtioneuvoston asetuksessa täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksista 4/2015 (muutoksineen).


Tuenhakijan on säilytettävä maatalousmaalla olevan peruslohkon sisällä tai peruslohkon pientareella tai toisiinsa rajoittuvien peruslohkojen välisellä alueella olevat maisemapiirteet. Maisemapiirteiden säilyttämistä valvotaan täydentävien ehtojen valvonnassa.


Täydentävien ehtojen mukaan säilytettäviä maisemapiirteitä ovat mm. puu, puuryhmä, siirtolohkare tai vastaava luonnonmuodostuma (≤ 0,2 ha), joka on määrätty rahoitetuksi luonnonmuistomerkiksi luonnonsuojelulain (1096/1996) 23 §:n tai Ahvenanmaalla maakuntalain (ÅFS 82/1998) 6 §:ssä perusteella. Maisemapiirteitä ovat myös avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät, joka on suojeltu luontotyyppi (≤ 0,2 ha) luonnonsuojelulain (1096/1996) 29 §:n 1 momentin 9 kohdan tai Ahvenanmaalla luonnonsuojelusta annetun maakunta-asetuksen (ÅFS 113/1998) 5 §:n 8 kohdan perusteella.


Luonnonmuistomerkkien suojelupäätöksiä tekevät kuntien ympäristöviranomaiset. Luonnonsuojelulain mukaisten yksittäispuiden sekä puuryhmien suojelu on elinkeino-, liikenne ja ympäristö keskusten (ELY-keskusten) vastuulla. Ahvenanmaalla luonnonmuistomerkkien ja luontotyyppien suojelusta vastaa maakuntahallitus.


Maisemapiirteen ilmoittaminen tukikelpoiseen alaan


Voit ilmoittaa maisemapiirteen mukaan tukikelpoiseen alaan lomakkeella 442 ( https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/asiointi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelijat/tuet-ja-rahoitus/lomakkeet/442.pdf). Maisemapiirteet voidaan hyväksyä tukikelpoiseen alaan kaikissa pinta-alaan perustuvissa viljelijätuissa (esim. perustuki ja ympäristökorvaus). Tukikelpoisiksi voidaan katsoa enintään 0,2 ha kokoiset maisemapiirteet. Tukikelpoiseksi ei voi saada yli 0,2 hehtaarin kokoisia suojelukohteita, eikä esim. vuokrasopimuksen ulkopuolelle jääviä alueita.

Maisemapiirteet voidaan hyväksyä peruslohkon kokonaisalaan, mikäli ne sijaitsevat peltolohkon sisällä, peltolohkon pientareella tai toisiinsa rajoittuvien peltolohkojen välisellä alueella. Maisemapiirteen ala tulee osaksi peruslohkon tukikelpoista alaa vasta ilmoituksen jättämistä seuraavana vuonna. Maisemapiirteen pinta-ala liitetään siihen kasvulohkoon, joka on kohteen välittömässä läheisyydessä. Lohkokohtaisissa muistiinpanoissa viljelijä tekee maisemapiirteestä oman lannoituslohkon, jolle ei saa levittää lannoitteita.


Lisätietoa: https://ruokavirasto.mobiezine.fi/zine/618/pdf

Simple

Date (Revision)
2021-12-20
Unique resource identifier
http://paikkatiedot.fi/so/1001433
Point of contact
  Ruokavirasto
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
  • Land cover
Paikkatietohakemiston asiasanasto
  • Agriculture
  • Agricultural subsidies
Alueellinen laajuus
  • National

GEMET

  • land cover

  • common agricultural policy

  • agriculture

AGROVOC Multilingual Thesaurus

  • land

IACS-tiedot

  • Ecological Focus Area

  • LPIS

  • IACS

  • Reference Parcel

Use constraints
Other restrictions
Other constraints
Ruokaviraston käyttöehdot
Access constraints
Other restrictions
Other constraints
julkista saatavuutta ei ole rajoitettu
Spatial representation type
Vector
Denominator
5000
Metadata language
Finnish
Topic category
  • Farming
N
S
E
W
thumbnail


Unique resource identifier
EPSG:3067
Distribution format
  • GeoPackage ( )

OnLine resource
https://www.ruokavirasto.fi/inspire/
OnLine resource
Ruokavirasto - INSPIRE WMS ( WWW:LINK-1.0-http--link )

Ruokavirasto - INSPIRE WMS

OnLine resource
Ruokavirasto - INSPIRE WFS ( WWW:LINK-1.0-http--link )

Ruokavirasto - INSPIRE WFS

Hierarchy level
Dataset

Conformance result

Date (Publication)
2010-12-08
Explanation

--- Selitys onko aineisto tietotuotemäärittelyn mukainen ---- --- Klikkaa sääntöjenmukaisuusaste, jos on määrittelyn mukainen ---

Pass
No
Statement

Tämä on aineiston ensimmäinen vuosittainen julkaisu. Aineisto julkaistaan vuosittain, julkaisuajankohta on seuraavan vuoden huhtikuussa.

File identifier
dc1f76fb-5356-4ef7-a1ba-0ba610479309 XML
Metadata language
Finnish
Hierarchy level
Dataset
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2025-04-11T10:44:15
Point of contact
  Ruokavirasto
 
 

Overviews

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail


Keywords

AGROVOC Multilingual Thesaurus
land
Alueellinen laajuus
National
GEMET
agriculture common agricultural policy land cover
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
Land cover
IACS-tiedot
Ecological Focus Area IACS LPIS Reference Parcel
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Agricultural subsidies Agriculture

Provided by

logo
Access to the portal
Read here the full details and access to the data.

Associated resources

Not available


  •  
  •  
  •