From 1 - 10 / 34
  • Vaarallisia aineita voi joutua maantiekuljetusten yhteydessä ympäristöön esimerkiksi säiliöauton ulosajossa. Myös rautateillä säiliövaunun suistuminen raiteelta on mahdollista. Tällöin aineiden kulkeutuminen onnettomuuspaikan läheisyydessä riippuu merkittävästi ympäristön ominaisuuksista, kuten maaperän läpäisykyvystä, pohjaveden syvyystasosta maanpintaan nähden, maanpinnan viettosuunnista ja jyrkkyydestä sekä pintavesiuomien ja vesistöjen läheisyydestä. Liikennealueiden riskiluokituksessa kartoitetaan näitä maaston ominaisuuksia liikenneväylien välittömässä läheisyydessä. Riskiluokitus koostuu neljästä pääluokasta, joilla kullakin on edelleen kolme alaluokkaa. Alla on lyhyt kuvaus kunkin luokan edustamista olosuhteista ja likaantumisriskien kohdistumisesta ympäristössä. Käytetyt maaperäluokat A, B ja C määräytyvät alueen maalajin ja topografian mukaan. Riskiluokkaan A kuuluvat sora- ja hiekka-alueet, joiden ominaisuuksia ovat hyvä läpäisevyys ja heikko nesteiden pidättyvyys. Harjujen ja reunamuodostumien karkeat osat kuuluvat tähän luokkaan. Pohjaveden likaantumisriski on erityisesti AI-luokassa suuri. AIII-luokka edustaa pohjavesimuodostumien yhteysalueita, joilta voi tapahtua joko pohja- tai pintaveden virtausta pohjavesimuodostumaan. Esimerkiksi pohjavesialueisiin rajoittuvat kalliomäet voidaan luokitella AIII-luokkaan kuuluviksi. Raekooltaan hienohiekkaiset maat kuuluvat B-luokkaan. Tässä luokassa läpäisevyys on kohtalainen, ja maalajit pystyvät jonkin verran pidättämään nesteitä. Esimerkkialueita ovat pohjavesialueiden reuna-alueet ja hiekkaiset moreenit. Likaantumisriski kohdistuu pohjaveteen kuten A-luokassakin. A- ja B-alueilla I- ja II-luokan erottaa toisistaan pohjaveden pinnankorkeus. Jos pohjavesi on alle kuuden metrin syvyydellä maanpinnasta, alue kuuluu AI-luokkaan. Alueet, joilla pohjavesi on syvemmällä kuin kuusi metriä, kuuluvat AII-luokkaan. Tämä kuuteen metriin perustuva jako johtuu pohjaveden likaantumisen rajoittamiseksi käytettävän torjuntakaluston laadusta (matala- tai syvätekniikka). BIII-alueet ovat viettomaita, joten niihin kuuluu moreenialueiden lisäksi kalliomaita. BIII-alueilla maahan valuva neste kulkeutuu todennäköisesti vieton suuntaan ja likaantumisriski voi tällöin kohdistua esimerkiksi viettosuunnassa virtaavaan avovesiuomaan, pintavesistöön tai vedenottamoon. C-luokka on heikosti läpäisevien ja tiiviiden maiden luokka. Tähän kuuluvat myös turvemaat sekä keinotekoiset pohjat. CI-luokkaan kuuluvat yleensä pohjavesialueiden läheiset savimaat, joiden alla voi olla vettä johtavia kerroksia. CII-luokka on yleinen erityisesti taajama- ja moottoritiealueilla, sillä se sisältää keinotekoiset pohjat (liittymät, autoliikennealueet) ja loivasti viettävät tai tasaiset savi-, siltti- ja hienorakeiset moreenimaat. C-luokka edustaa ympäristön likaantumisen kannalta verrattain vähäriskisiä alueita; suurin riskitekijä on pohjaveden mahdollinen likaantuminen CI-alueilla. W-luokka poikkeaa muista pääluokista. Siihen kuuluvilla alueilla likaantumisriski kohdistuu pääasiassa pintavesiin. W-luokassa ympäristölle haitallisten aineiden kulkeutuminen voi olla hyvinkin nopeaa; haitta-aineet voivat joutua joko suoraan vesistöön tai päätyä sinne avouomassa virtaavan veden mukana. WII-luokka edustaa ”paljastunutta” pohjavettä, sillä tähän luokkaan kuuluvat erityisesti harjujen laskuojattomat pohjavesilammet. Riskiluokituksessa pyritään antamaan kullekin tieosuudelle vain yksi riskiluokka. Joissain tapauksissa on kuitenkin perusteltua esittää samalla tieosuudella kaksi rinnakkaista luokkaa. Esimerkkitapauksia ovat mm. pohjavesialueet, joilla esiintyy avouomassa virtaavaa vettä. Olosuhteista riippuen likaantumisriski voi kohdistua joko pohjaveteen, pintaveteen tai molempiin. Jos maaperän läpäisykyky on esimerkiksi roudan tai hyvin suuren nestemäärän johdosta pienentynyt, pintaveden likaantuminen voi olla merkittävämpi riskitekijä kuin pohjaveden likaantuminen. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Luonnon ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet. Aineisto toimii päätöksenteon tukena maa-aineslain ja rakennuslain mukaisia ratkaisuja tehtäessä. Aineistolla on keskeinen merkityksensä myös maankäytön suunnittelussa, mutta sillä ei ole kuitenkaan juridista asemaa. Aineistoa on (tilanne 15.09.2009) seuraavilta alueilta: Uusimaa, Lounais-Suomi, Kaakkois-Suomi, Häme, Päijät-Häme, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Länsi-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Etelä-Savo. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Rajoitusalueita ovat maastoliikennelain ja vesiliikennelain nojalla asetetut liikennerajoitukset. Rajoituspäätöksiä ovat antaneet aiemmin vanhat lääninhallitukset (vuoteen 1995 saakka), vapaakunnat (vuosina 1989-1996) ja vuodesta 1995 lähtien alueelliset ympäristökeskukset (nykyiset ELY-keskukset). Merenkulkulaitoksen ylläpitämiä yleisiä kulkuväyliä koskevia rajoituksia ovat tehneet vuoteen 1994 asti lääninhallitukset, vuodesta 1995 kesäkuun loppuun 1996 alueelliset ympäristökeskukset (nykyiset ELY-keskukset) ja sen jälkeen Merenkulkulaitoksen merenkulkupiirit. Aineisto koostuu maasto- ja vesiliikenteen rajoitusalueista. Alueiden rajausten lisäksi aineistot sisältävät tietoa itse päätöksistä ja niiden sisältämistä rajoituksista. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0). Väylärajoituksia koskevan paikkatietoaineiston ylläpitovastuu on Liikennevirastolla, joka vastaa myös aineiston jakelusta.

  • Aineisto sisältää vedenhankintaa varten kartoitetut ja luokitellut pohjavesialueet. Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta sekä pohjavesien suojelusuunnitelmista säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 2 a luvussa. Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muutos tuli voimaan 1.2.2015. Lain mukaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee pohjavesialueen vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella seuraavasti: - 1-luokkaan vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen, jonka vettä käytetään tai jota on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin - 2-luokkaan muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen, joka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuu 1 kohdassa tarkoitettuun käyttöön - Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee lisäksi E-luokkaan pohjavesialueen, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen Aiempi I, II ja III luokkiin jaottelu (Luokka I: vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, Luokka II: vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue, Luokka III: muu pohjavesialue) on voimassa toistaiseksi rinnakkain kunnes pohjavesialueille tehtävät tarkistukset valmistuvat. Numeerinen pohjavesialueaineisto sisältää pohjavesialuerajat, varsinaisen muodostumisalueen rajat, osa-aluerajat, luokitukset ja suojelusuunnitelmatiedot. Pohjavesialueet on rajattu pääsääntöisesti 1:20 000 -mittakaavaisille kartoille ja muutettu numeerisiksi niiltä. Osassa Pohjois-Suomea on käytetty myös 1:50 000 mittakaavaisia pohjakarttoja. Pohjavesialueen raja osoittaa sitä aluetta, jolla on vaikutusta akviferin veden laatuun tai muodostumiseen. Pohjavesialueen muodostumisalueen raja osoittaa alueen, jolla maakerrokset ovat hyvin vettä johtavia ja jolla maaperä mahdollistaa veden merkittävän imeytymisen pohjavedeksi. Muodostumisalueeseen kuuluvat lisäksi sellaiset pohjavesialueen osat, jotka lisäävät olennaisesti pohjavesimuodostuman pohjaveden määrää. Muodostumisalue on alue, jonka perusteella lasketaan arvio muodostuvan pohjaveden määrästä eli uusiutuvan pohjaveden määrä. Lisätietoa pohjavesien kartoituksesta ja luokituksesta: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesiensuojelu/Pohjaveden_suojelu/Pohjavesialueet Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Suokasvillisuuden aluejako perustuu suoyhdistymätyyppeihin. Jako on digitoitu teoksesta Suomen kartasto, vihko 141-143, Ruuhijärvi, R. 1988: Suokasvillisuus. Merialueen vyöhykerajat on digitoitu R. Ruuhijärven erikseen määritteleminä v.2002. Suomen rajat ovat peräisin Digital Chart of the World (DCW) -aineistosta, jonka rantaviivaa on korjattu SYKEssä. Tähän on sovitettu lisäksi SYKEssä luotu aluevesien ulkoraja-aineisto. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Aineisto sisältää maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset, v. 2001-2010 hyväksyttyjen yleiskaavojen ulkorajat vektorimuotoisina. Aineisto sisältää kaavamuutoksista uusimman tilanteen siten, että päällekkäisiä alueita ei ole. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Euroopan unioni pyrkii pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden kadon alueellaan. Yksi tärkeimmistä keinoista päästä tavoitteeseen on Natura 2000 -verkosto. Verkosto turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Tällaisia luontotyyppejä on Euroopassa noin 200 ja lajeja noin 700. EU:n jäsenmaat ehdottavat alueitaan Natura 2000 -verkostoon. Näitä luontodirektiivin (direktiivi 92/43/ETY) mukaisia alueita kutsutaan SCI-alueiksi. Lopullisen päätöksen verkostosta tekee Euroopan komissio. Päätöksen jälkeen jäsenmaa määrittelee verkostoon otetut alueet erityisten suojelutoimien alueiksi (SAC-alueiksi). Niillä toteutetaan kyseisten luontotyyppien ja lajien kannalta tärkeitä suojelutoimenpiteitä. Lisäksi verkostoon kuuluu lintudirektiivin (direktiivi 2009/147/EY) mukaisia erityisiä suojelualueita (SPA-alueet), jotka jäsenmaat valitsevat itse ja ilmoittavat komissiolle. Kohteiden suojelu perustuu Euroopan yhteisön luonto- ja lintudirektiiveihin, kohteiden suojeluperusteista käytetään seuraavia lyhenteitä: SPA = Special Protection Areas, Lintudirektiivin mukaiset erityiset suojelualueet SAC= Special Areas of Conservation, Erityisen suojelutoimien alue luontodirektiivin mukaisesti SCI = Sites of Community Importance, Jäsenvaltion ehdotus luontodirektiivin perusteella suojeltavaksi alueeksi. Natura2000- paikkatietokanta sisältää Suomen Natura2000-verkoston kohteet sekä lisäksi syyskuussa 2016 kuultavana olleet täydennyskohteet (Ehdotus Suomen Natura 2000-verkostoehdotuksen täydentämisestä). Natura 2000 –alueisiin kohdistuvien vaikutusten arviointivelvollisuus koskee näitä alueita sen jälkeen kun valtioneuvosto on niistä päättänyt. Paikkatietoaineistossa on omana tasonaan SPA- kohteet, SAC-kohteet ja SCI-kohteet. SAC-kohteet ovat geometrialtaan joko aluemaisia, viivamaisia tai molempia (ns. jokikohteet). Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Aineisto sisältää Suomen maisemamaakuntajaon. Suomi on jaettu kymmeneen eri maisemamaakuntaan, joista osa jakautuu edelleen seutuihin. Jako ilmentää kulttuurimaisemille ominaisia alueellisia piirteitä ja maisemien vaihtelevuutta. Läheisten seutujen väliset erot eivät ole jyrkkiä, sillä maisemien piirteet vaihettuvat toisiksi yleensä vähittäin. Kaukana toisistaan sijaitsevat seudut ja maakunnat ovat sen sijaan maisemiltaan huomattavan erilaisia. Maisemamaakuntien jaon on laatinut ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmä. Jakoa on hyödynnetty, kun kulttuurimaiseman eri piirteistä on tehty valtakunnallisia ja maakunnallisia tarkasteluja ja arviointeja. Jako on esitetty Maisema-aluetyöryhmän mietinnössä (YM 66/1992). Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Paineet moreenimuodostumien taloudelliseen hyödyntämiseen ovat kasvamassa harjujen soravarojen vähetessä. Moreenimuodostumilla on kuitenkin taloudellisen merkityksen lisäksi myös muun muassa luonnon- ja maisemansuojelullista merkitystä. Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat -selvityksen mukaan Manner-Suomessa on yli 600 luonnonsuojelun ja maiseman kannalta valtakunnallisesti arvokasta moreenimuodostumaa, joista 23:lla on myös kansainvälistä arvoa. Selvitys hyödyttää maa-ainesten ottamisluvan hakijoita, joiden on maa-aineslupia hakiessaan esitettävä hankkeen ympäristövaikutuksia koskevat selvitykset. Se auttaa myös kuntia, joiden on lupia antaessaan varmistettava, ettei hankkeesta aiheudu laissa määriteltyjä vahingollisia ympäristövaikutuksia (Mäkinen ym. 2007). Selvityksen ovat tehneet Geologian tutkimuskeskus (GTK) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ympäristöministeriön toimeksiannosta. Selvitykseen valituista 2 500 kohteesta tarkistettiin maastossa 1369 muodostumaa, joista 607 arvioitiin valtakunnallisesti arvokkaiksi. Valtakunnallisesti arvokkaiden kohteiden yhteispinta-ala on noin 57 300 hehtaaria, joka on noin 1,2 % Suomen moreenimuodostumien kokonaispinta-alasta. Moreenimuodostumat on tässä tutkimuksessa arvotettu niiden geologisten, maisemallisten ja biologisten ominaisuuksien perusteella. Arvotus on tehty koko maasta Ahvenanmaata, saaria ja luonnonsuojelualueita lukuun ottamatta. Selvitys palvelee ensisijaisesti maa-aineslain mukaista lupaharkintaa ja alueiden käytön suunnittelua. Moreenimuodostumat onkin selvityksessä arvotettu maa-aineslain ympäristökriteerien perusteella, joissa on otettu huomioon erityisesti geologiset, biologiset ja maisemalliset arvot. Selvitys ei ole suojeluohjelma, eikä sillä ole suoraan lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Kerrostaloalueet, pientaloalueet ja harva pientaloasutus muodostavat yhdessä asuinaluerajauksen. Rajaus on tehty SYKEssä ja se kuvaa taajamien sisällä sijaitsevia asuttuja alueita v. 2010. Asuinaluerajaus on tehty yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmään (YKR) tuotettujen Tilastokeskuksen 250 m x 250 m tilastoruutujen pohjalta. Taajamarajauksena on käytetty SYKEssä tehtyä YKR:n taajamarajausta. Asuinaluerajauksessa huomioidaan rakennusten määrä, kerrosala, talotyyppi ja aluetehokkuus. Asuinalueisiin sisältyvät kaikki 250 m * 250 m ruudut, joissa asuminen on pääasiallista toimintaa. Rajauksen ulkopuolelle jäävät ruudut, joissa esim. teollisuus-, toimisto- tai liikerakennusten kerrosalan osuus on suuri, vaikka niissä olisi myös asuinrakennuksia. Kerros- ja pientaloalueet on jaettu sen mukaan, miten kerrosala jakautuu talotyypeittäin. Harvaa pientaloasutusta ovat ruudut, joissa aluetehokkuus on alle 0,02. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).