From 1 - 10 / 34
  • SYKEn Avoin tieto-palvelu tarjoaa ympäristöön liittyviä paikkatietoaineistoja. Paikkatietoaineistot ovat ladattavissa ESRI shape-muodossa. Aineistojen koordinaatisto on ETRS-TM35FIN. Palvelua ja aineistoja hallinnoi Suomen ympäristökeskus. Aineistot kuuluvat SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Paikkatietoaineisto sisältää maa- ja metsätalousministeriön 20.12.2018 nimeämät vesistö- ja meritulvien merkittävät tulvariskialueet. Alueiden rajauksissa on otettu huomioon tulvakartoituksen tarpeet. Merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen tapahtui tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella. Arvioinnin tekivät vesistö- ja meritulvien osalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset). Kunnat arvioivat hulevesistä eli sade- ja sulamisvesistä aiheutuvat tulvariskit taajamissa. Kunnat eivät nimenneet merkittäviä hulevesitulvariskialueita. Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otettiin huomioon tulvien todennäköisyys sekä niistä mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset. Tulvariskien alustava arviointi tehtiin ja merkittävät tulvariskialueet nimettiin vuonna 2010 voimaan tulleen tulvariskilain mukaisesti. Vesistö- ja meritulvien merkittävien tulvariskialueiden lisäksi ELY-keskukset ovat tunnistaneet myös muita tulvariskialueita, joilla vesistötulvasta ei arvioida aiheutuvan yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia. Näistä laaditaan rajaukset ennen mahdollisten jatkotoimenpiteiden suunnittelua alueille. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Rajoitusalueita ovat maastoliikennelain ja vesiliikennelain nojalla asetetut liikennerajoitukset. Rajoituspäätöksiä ovat antaneet aiemmin vanhat lääninhallitukset (vuoteen 1995 saakka), vapaakunnat (vuosina 1989-1996) ja vuodesta 1995 lähtien alueelliset ympäristökeskukset (nykyiset ELY-keskukset). Merenkulkulaitoksen ylläpitämiä yleisiä kulkuväyliä koskevia rajoituksia ovat tehneet vuoteen 1994 asti lääninhallitukset, vuodesta 1995 kesäkuun loppuun 1996 alueelliset ympäristökeskukset (nykyiset ELY-keskukset) ja sen jälkeen Merenkulkulaitoksen merenkulkupiirit. Aineisto koostuu maasto- ja vesiliikenteen rajoitusalueista. Alueiden rajausten lisäksi aineistot sisältävät tietoa itse päätöksistä ja niiden sisältämistä rajoituksista. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0). Väylärajoituksia koskevan paikkatietoaineiston ylläpitovastuu on Liikennevirastolla, joka vastaa myös aineiston jakelusta.

  • Kerrostaloalueet, pientaloalueet ja harva pientaloasutus muodostavat yhdessä asuinaluerajauksen. Rajaus on tehty SYKEssä ja se kuvaa taajamien sisällä sijaitsevia asuttuja alueita v. 2010. Asuinaluerajaus on tehty yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmään (YKR) tuotettujen Tilastokeskuksen 250 m x 250 m tilastoruutujen pohjalta. Taajamarajauksena on käytetty SYKEssä tehtyä YKR:n taajamarajausta. Asuinaluerajauksessa huomioidaan rakennusten määrä, kerrosala, talotyyppi ja aluetehokkuus. Asuinalueisiin sisältyvät kaikki 250 m * 250 m ruudut, joissa asuminen on pääasiallista toimintaa. Rajauksen ulkopuolelle jäävät ruudut, joissa esim. teollisuus-, toimisto- tai liikerakennusten kerrosalan osuus on suuri, vaikka niissä olisi myös asuinrakennuksia. Kerros- ja pientaloalueet on jaettu sen mukaan, miten kerrosala jakautuu talotyypeittäin. Harvaa pientaloasutusta ovat ruudut, joissa aluetehokkuus on alle 0,02. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Aineisto sisältää vedenhankintaa varten kartoitetut ja luokitellut pohjavesialueet. Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta sekä pohjavesien suojelusuunnitelmista säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 2 a luvussa. Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muutos tuli voimaan 1.2.2015. Lain mukaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee pohjavesialueen vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella seuraavasti: - 1-luokkaan vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen, jonka vettä käytetään tai jota on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin - 2-luokkaan muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen, joka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuu 1 kohdassa tarkoitettuun käyttöön - Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee lisäksi E-luokkaan pohjavesialueen, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen Aiempi I, II ja III luokkiin jaottelu (Luokka I: vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, Luokka II: vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue, Luokka III: muu pohjavesialue) on voimassa toistaiseksi rinnakkain kunnes pohjavesialueille tehtävät tarkistukset valmistuvat. Numeerinen pohjavesialueaineisto sisältää pohjavesialuerajat, varsinaisen muodostumisalueen rajat, osa-aluerajat, luokitukset ja suojelusuunnitelmatiedot. Pohjavesialueet on rajattu pääsääntöisesti 1:20 000 -mittakaavaisille kartoille ja muutettu numeerisiksi niiltä. Osassa Pohjois-Suomea on käytetty myös 1:50 000 mittakaavaisia pohjakarttoja. Pohjavesialueen raja osoittaa sitä aluetta, jolla on vaikutusta akviferin veden laatuun tai muodostumiseen. Pohjavesialueen muodostumisalueen raja osoittaa alueen, jolla maakerrokset ovat hyvin vettä johtavia ja jolla maaperä mahdollistaa veden merkittävän imeytymisen pohjavedeksi. Muodostumisalueeseen kuuluvat lisäksi sellaiset pohjavesialueen osat, jotka lisäävät olennaisesti pohjavesimuodostuman pohjaveden määrää. Muodostumisalue on alue, jonka perusteella lasketaan arvio muodostuvan pohjaveden määrästä eli uusiutuvan pohjaveden määrä. Lisätietoa pohjavesien kartoituksesta ja luokituksesta: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesiensuojelu/Pohjaveden_suojelu/Pohjavesialueet Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Aineistossa esitetään 24 kalalajin sekä 2 rapulajin esiintyminen Suomessa. Rapulajeista toinen, täplärapu, kuuluu EU:n vieraslajiasetuksen mukaisiin EU:n kannalta haitallisiin lajeihin. Lajeista kuvataan yleislevinneisyys, sekä luokiteltuna tietona esiintymien alkuperäisyys, uhanalaisuus ja luonnonvaraisuus. Tiedot esitetään valuma-alueittain (kolmas jakotaso) ja merialuejaon mukaisesti.

  • Valtakunnallisessa yhdyskuntarakenteen seurannassa (YKR) kaupunkiseutu muodostuu suurimpien kaupunkikeskusten keskustaajamasta, siihen fyysisesti ja toiminnallisesti tiiviisti liittyvistä lähitaajamista sekä näitä ympäröivästä lievealueesta, joka on haja-asutusaluetta. Kaikkiaan Suomessa kaupunkiseutuja on 34, joista kolme on niin sanottuja kaksoiskaupunkeja. Keskustaajamia ovat sellaiset taajamat, joissa väestömäärä on yli 15 000 ja taajama ei ole kaupunkiseudun lähitaajama. Kaksoiskaupungit muodostuvat sellaisista keskustaajamista, joiden reunat ovat alle viiden kilometrin päässä toisistaan ja jotka ovat väestömäärältään samaa kokoluokkaa. Lähitaajama kuuluu kaupunkiseutuun aina siinä tapauksessa jos etäisyys keskustaajaman reunaan on enintään kolme kilometriä. Lähitaajama kuuluu kaupunkiseutuun myös siinä tapauksessa, jos se on yli kolmen kilometrin päässä keskustaajamasta, mutta sen työllisistä yli 20 % käy töissä keskustaajamassa ja lähitaajaman ja keskustaajaman välillä on yhtenäinen alue, jossa talotiheys yhden kilometrin säteellä on yli 45 ja lähitaajaman reuna on alle 40 kilometrin päässä keskustaajaman toiminnallisesta keskipisteestä. Lähitaajaman ja keskustaajaman välillä on oltava myös suora tieyhteys. Lähitaajama voi kuulua ainoastaan yhteen kaupunkiseutuun ja ristiriitatilanteessa taajama katsotaan kuuluvaksi suurempaan kaupunkiseutuun. Lievealue on kaupunkiseuduille muodostuva yhtenäinen alue, joka ulottuu viiden kilometrin päähän keskustaajaman ulkoreunasta ja kolmen kilometrin päähän kaupunkiseudun lähitaajaman ulkoreunasta. Lievealueeseen eivät kuulu vesistöt, Suomen rajojen ulkopuoliset alueet eivätkä kaupunkiseutujen ulkopuoliset taajama-alueet. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaiset vesienhoitoalueet Suomessa. Suomessa vesipuitedirektiivi on toimeenpantu keskeisiltä osin lailla vesienhoidon järjestämisestä eli vesienhoitolailla (N:o 1299, annettu 30.12.2004, voimaantulo 31.12.2004) sekä valtioneuvoston asetuksella vesienhoitoalueista (N:o 1303, annettu 30.12.2004, voimaantulo 1.1.2005). Suomen vesienhoitoalueet ovat 1) Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue, 2) Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue, 3) Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalue sekä 4) Kemijoen vesienhoitoalue. Lisäksi Ruotsin kanssa muodostetaan kansainvälinen vesienhoitoalue Tornionjoen vesistöalueelle ja Norjan kanssa Tenon, Näätämöjoen ja Paatsjoen vesistöalueille. Vesienhoitolain täytäntöönpanon tehtävistä huolehtivat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Ahvenanmaan maakunta muodostaa oman vesienhoitoalueensa ja siellä vesipuitedirektiivin toimeenpano pohjautuu Ahvenanmaan maakunnan omaan lainsäädäntöön. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Tämä aineisto sisältää Suomen päävesistöalueet, valuma-aluejaon sekä purkupisteet. Hierarkinen valuma-aluejako sisältää enimmillään 3 jakovaihetta. Valuma-aluejaon hierarkisuutta voidaan kuvata käyttämällä aineistoon liittyviä valuma-alueiden reunaviivoja sekä valuma-aluetunnusta. Päävesistöalueita on 74 kappaletta, niiden pinta-ala on yli 200 km2 ja numerointi alkaa Laatokkaan laskevista vesistöalueista ja kiertää rannikkoalueet myötäpäivään päättyen Vienan mereen laskeviin vesistöihin. Kussakin osajaossa aina kolmanteen jakovaiheeseen asti on käsiteltävä alue jaettu enintään 9 osa-alueeseen, jolloin yhdellä vesistöalueella on enintään 729 osa-aluetta. Näin on tehty päävesistöalueen koon ollessa yli 10 000 km2. Kooltaan 1 000-10 000 km2 suuruiset päävesistöalueet on jaettu kahteen jakovaiheeseen, jolloin osa-alueita on vesistöalueella enintään 81 kappaletta. Alle 1 000 km2 suuruiset päävesistöalueet on jaettu enimmillään yhdeksään osa-alueeseen. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

  • Euroopan unioni pyrkii pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden kadon alueellaan. Yksi tärkeimmistä keinoista päästä tavoitteeseen on Natura 2000 -verkosto. Verkosto turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Tällaisia luontotyyppejä on Euroopassa noin 200 ja lajeja noin 700. EU:n jäsenmaat ehdottavat alueitaan Natura 2000 -verkostoon. Näitä luontodirektiivin (direktiivi 92/43/ETY) mukaisia alueita kutsutaan SCI-alueiksi. Lopullisen päätöksen verkostosta tekee Euroopan komissio. Päätöksen jälkeen jäsenmaa määrittelee verkostoon otetut alueet erityisten suojelutoimien alueiksi (SAC-alueiksi). Niillä toteutetaan kyseisten luontotyyppien ja lajien kannalta tärkeitä suojelutoimenpiteitä. Lisäksi verkostoon kuuluu lintudirektiivin (direktiivi 2009/147/EY) mukaisia erityisiä suojelualueita (SPA-alueet), jotka jäsenmaat valitsevat itse ja ilmoittavat komissiolle. Kohteiden suojelu perustuu Euroopan yhteisön luonto- ja lintudirektiiveihin, kohteiden suojeluperusteista käytetään seuraavia lyhenteitä: SPA = Special Protection Areas, Lintudirektiivin mukaiset erityiset suojelualueet SAC= Special Areas of Conservation, Erityisen suojelutoimien alue luontodirektiivin mukaisesti SCI = Sites of Community Importance, Jäsenvaltion ehdotus luontodirektiivin perusteella suojeltavaksi alueeksi. Natura2000- paikkatietokanta sisältää Suomen Natura2000-verkoston kohteet sekä lisäksi syyskuussa 2016 kuultavana olleet täydennyskohteet (Ehdotus Suomen Natura 2000-verkostoehdotuksen täydentämisestä).Nämä täydennyskohteet on hyväksytty osaksi Suomen Natura2000 verkostoa Valtioneuvoston päätöksellä 5.12.2018. Paikkatietoaineistossa on omana tasonaan SPA- kohteet, SAC-kohteet ja SCI-kohteet. SAC-kohteet ovat geometrialtaan joko aluemaisia, viivamaisia tai molempia (ns. jokikohteet). Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).